Mainos

Häiriköt Mikael Jungnerille: Kuole siihen, helvetin syöpäläisääliö

11.03.2009 08:43
Maria ja Mikael Jungner  (Kuva: Lehtikuva)

Puhelinhäiriköt piinaavat Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungneria.

Yölliset puhelinterroristit ovat häirinneet Jungneria niin kauan kuin hän on nykyisessä pestissään toiminut.

– Kuole siihen, helvetin syöpäläisääliö, on ollut yksi rankimmista häirikköpuheluista.

– Ne, jotka tavoittavat minut, ovat pääpiirteissään huomattavasti rakentavampia. Ne, jotka menevät jostakin syystä vastaajaan ovat hyvinkin aggressiivisia, Jungner kertoo Iltalehdessä.

Jungner kertoi häirikköpuheluistaan työelämän kehittämisen lehdessä Talmassa.

Puhelut ajoittuvat yleensä ilta-aikaan ja viikonloppuihin. Usein soittajat ovat myös humalassa.

– Siellä on vähemmän pahoinpitelyyn ja tuollaiseen liittyviä (uhkauksia). Pikemminkin toivotaan, että luonto tämän sairauden kautta hoitaisi ongelman pois, Jungner sanoo viitaten omaan eturauhassyöpäänsä.

Soitteluiden syynä on yleinen tuohtumus Yleisradion ohjelmien sisältöä tai esimerkiksi näkyvyyttä tai kuuluvuutta kohtaan. Häiriköt ovat jättäneet Jungnerin perheen rauhaan, eikä hän ole vielä nähnyt tarvetta ottaa yhteyttä viranomaisiin, koska kyse on yksittäistapauksista.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos