Mainos

Lehti: Idols-juontaja oli hukkua

09.03.2009 12:30
Jani Toivola heinäkuussa 2008. (Kuva: Santtu Palm/Viihdeuutiset)

Maikkarin supersuositun Idols-ohjelman juontajanakin tunnetuksi tullut Jani Toivola joutui vaaralliseen tilanteeseen kuvauksissa.

Ilta-Sanomien mukaan Idols-juontaja Jani Toivola oli hukkua Reikä seinässä -ohjelman kuvauksissa. Toivola putosi ohjelman tuottajan Mikko Silvennoisen kanssa kuvauksissa käytettävään kaksi metriä syvään vesialtaaseen.

– Meillä oli päällämme sellaiset karhuasut, vähän niin kuin sirkuksessa. Siinä asussa olisi pitänyt mennä seinän läpi, muttei siitä tietenkään mahtanut, Toivola kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Märkä karhuasu veti Toivolan veden alle.

– Kun sellainen asu kastuu, se painaa ihan sairaasti. Se painoi niin paljon, etten päässyt pintaan. Aina kun nousin, puku veti minut takaisin veteen, Idols-juontaja kertaa lehdessä vaaratilannetta.

– Siinä meni vettä henkeen ja luulin oikeasti, että tukehdun ja kuolen, Toivola sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa.

Studioyleisön metelöinti peitti Toivolan avunhuudot. Lopulta eräs tuotantoyhtiön jäsenistä auttoi Idols-juontajan altaan reunalle.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos