Mainos

Missi-Sadun tanssipartneri: Esiintymisasuna nähdään stringit

29.01.2009 13:45
Tanssii Tähtien Kanssa 2009, Satu Tuomisto ja Janne Talasma (MTV3)

Tanssija Janne Talasmalla on mieluisa tehtävä pian alkavassa Tanssii Tähtien Kanssa –ohjelmassa. Talasma saa viettää yllin kyllin aikaa Suomen virallisesti kauneimman naisen, Satu Tuomiston, kanssa. Hän suhtautuu kuitenkin viilipyttymäisesti ensi viikolla alkaviin tanssitreeneihin Miss Suomen kanssa.

– Avataan lahjakääreet ensi viikolla ja katsotaan, mitä paketista löytyy, Talasma sanoo Viihdeuutisille.

Tuomisto ei vielä osaa sanoa mitään tulevasta tanssikokemuksestaan. Hänellä on tanssitausta, mutta siitäkään ei välttämättä ole apua.

– Paritansseja en ole harrastanut ikinä, ryhmä-showtanssissa nuorempana kilpaillut Tuomisto muistuttaa.

– Plussana minulla esiintymiskokemus ja sellainen vahva ulosanti, Tuomisto lisää.

Hän ei edes mieskatsojien iloksi uskalla vielä luvata, kuinka paljastavissa asuissa hänet nähdään parketilla. Tuomiston partnerilla sen sijaan on vahva näkemys siitä, että lattialla nähdään rohkeita vetoja.

– Me yllätämme ja teemme toisin päin. Satu vetää jonkun lakanan päälleen ja minä stringit, Talasmaa lupaa.

Katso videot: Tanssitähti Satu Tuomisto: Onko jo sutinaa?

Tanssitähdet Simo ja Rosa: Tanssimme finaalissa

Tutustu myös MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -sivuihin.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos