![]() |
Big Brotherista tuttu Antti avautuu suositussa irc-galleriassa ihmissuhteistaan.
Antti kertoo sivuillaan pitämässä päiväkirjassa viikonlopun vauhdikkaista tapahtumista Tampereelta ja toteaa myös oppineessa ihmissuhdeasioista negatiivisessa mielessä.
– Ensinnäkin tein ison päätöksen ja päätin kokeilla uudestaan yhden ihmisen kanssa niin sanottua "yhdessäoloa", joka oli jo aiemmin kariutunut, tämä ihminen halusi kokeilla uudestaan. Kenellekään en ole noin paljon joustanut ja muokkautunut kuin tälle henkilölle, ja tuntui oikealta ratkaisulta, koska on olleet niin vahvat tunteet häntä kohtaan ja on jollain tavalla vieläkin, Antti kirjoittaa.
– Mutta olin ensimmäisestä kerrasta oppinut ja olin paljon varovaisempi, varmistelin, seurasin tilannetta ja katsoin millä tavalla lähtenyt tähän "uuteen yritykseen" ja niin kuin pahoin pelkäsin, niin kävikin.
– Luottamus on vaikea ansaita, ehkä kaikkein vaikein asia, ja kun sen pettää toistamiseen, ei voi enää saada takaisin. Toivottavasti tämä ihminen ymmärtää sen ja tulevaisuudessa toisen ihmisen kanssa ei tee samoja virheitä, koska ei ole helppoa löytää semmoista ihmistä joka oikeasti välittää ja rakastaa.
Antti kirjoittaa myös, että tapahtuneesta johtuen hänestä tuntui pahalta, mutta asia myös nauratti.
– Että miten en oppinut ensimmäisestä kerrasta jo, ja olin niin "sinisilmäinen"? Ihminen ei voi muuttua hetkessä, tajusin tämän jälkeen. Mutta hyvä että tuli niin alkuvaiheessa, koska ajan myötä olisi tuntunut paljon pahemmalta ja tuskaisemmalta.
(MTV3)
Anna palautetta