Mainos

BB-Jarmo: Pyysin Anniinan treffeille!

16.12.2008 17:29
BB-Jarmo ja Anniina (kuva: MTV OY)

Big Brother -talossa avoimesti ihastuksensa Anniinaan myöntänyt Jarmo on viimein siirtynyt sanoista tekoihin.

BB-voittaja Anniina ja Jarmo tapasivat viime viikonloppuna kilpailijoiden vauhdikkaissa yhteisbileissä Tampereella. Viihdeuutisille kantautui huhuja, joiden mukaan Jarmo olisi kysynyt Anniinaa treffeille viime viikonloppuna. Jarmo myöntää asian Viihdeuutisille.

– No näin minä tein, Jarmo nauraa Viihdeuutisille.

– Olimme viikonloppuna BB-kilpailijoiden yhteisbileissä ja Anniina kyseli, että koskas pyydän häntä treffeille. Päätin pyytää heti, hän kertoo.

Jarmo kertoo, että kyse oli lähinnä huumorista.

– Kyllä se oli läppää. Ajattelin kuitenkin toteuttaa lupaukseni ja vien Anniinan leffaan, kun seuraavan kerran eksyn Tampereelle, Jarmo sanoo.

Hän kertoo tehneensä Anniinalle viikonloppuna bravuuriruokaansa.

– Osa meistä yöpyi Anskulla. Päätin pyöräyttää sunnuntaina porukalle bravuuriani eli makaronilaatikkoa. Mahdoinkohan tehdä vaikutuksen? Jarmo nauraa.

Hän on viimein päässyt kotikonnuilleen Tornioon.

– Pääsin kotiin ensimmäistä kertaa eilen. Aion viettää nyt mahdollisimman paljon aikaa poikani kanssa. Joulu ja uusi vuosi menee Levillä, Jarmo kertoo.

Lue myös: Mitä BB-Anniina vasta Jarmon treffikutsuun?

BB-kilpailijoilla vauhdikkaat ja kosteat yhteisbileet - katso kuvat!

BB-Henna rinnat paljaana yökerhossa!

BB-asukkaat evakuoitiin ravintolasta !

BB-Marko paljastaa:Kilpailijoilla edessä villit yhteisbileet Tampereella!

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos