![]() |
Eilen toiseksi Idols-finaalissa jäänyt Anna sanoi olevansa väsynyt, mutta onnellinen. Naisen yöunet olivat jääneet vähiin finaalin ja jatkojen jäljiltä. Hän myös arvasi heti, että finaalissa häiriköinyt nainen on Ibi Love.
Anna kertoo, että Idolsin eilisillä jatkoilla oli iloinen ja läheinen tunnelma. Hän sanoo, että intoutui jopa laulamaan jatkoilla.
– Kun bändin pojat eivät osanneet mitään ehdottamaani kappaletta, otin itse sähkökitaran ja esitin Blind Melonin kappaleen, Anna hymyilee.
– Eipä se kovin hyvin mennyt, nainen nauraa.
Anna myöntää, että eilinen Ibi Loven ryntäys lavalle oli absurdi tapahtuma.
– Se oli periaatteessa odotettavaa, että jotain tuollaista voisi tapahtua. Kyllä mä sitten heti tajusin, että kuka siinä lavalla heilui, Anna kertoo.
Idols-finalisti sanoo, ettei ole törmännyt häiriköihin Idolsin aikana.
– Ei kukaan ole tullut mitään negatiivista avautumaan, en mä ole sellainen ihminen, jota joku haluaa tulla kuristamaan – toivottavasti, Anna naurahtaa.
Anna paljastaa myös millaisen levyn hän haluaisi tehdä. Katso videohaastattelu täältä!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta