![]() |
Big Brotherista tuttu Tuuli vietti varsin railakkaan ja intiimin illan Porvoossa viime perjantaina, paikalla ollut silminnäkijä väittää Viihdeuutisille.
Silminnäkijän mukaan Tuuli bongattiin Porvoon Onnelasta pussailemassa kiihkeästi "paikallista pelimiestä". Juorukello väittää parin viettäneen iltaa samassa pöydässä lähes valomerkkiin asti.
– Tuo ei todellakaan pidä paikkaansa! Olin kyllä Porvoossa kyseisessä ravintolassa yhdessä BB-Alexin ja tämän tyttöystävän kanssa, mutta varmasti en ole pussaillut ketään. Se on totta, että Tero ei ollut paikalla, Tuuli sanoo.
– Kiertelimme ravintolassa koko illan ja juttelimme monien ihmisten kanssa, jaoimme nimmareita ja kuvia. Mitään säpinää ei todellakaan ole ollut.
Jo aiemmin Tuuli ja Tero ovat myöntäneet seurustelevansa keskenään. Kaksikko pitää yhteyttä tiiviisti, muttei päivittäin.
– Tero oli juuri täällä Tampereella kolme päivää ja huomenna lähdemme yhdessä Lappeenrantaan ja sieltä Kouvolaan. Kyseessä on työjuttu, Tuuli paljastaa Viihdeuutisille.
(MTV3)
Anna palautetta