![]() |
Big Brother -kilpailija Niko paljastaa Viihdeuutisille kuulevansa edelleen kameroiden surinaa öisin.
Nikon elämä on lähtenyt hyvin käyntiin Big Brotherin jälkeen. Aluksi mies viiletti viihteellä, mutta yrittää pikkuhiljaa rauhoittaa elämäänsä.
– Olen ottanut aikaa itselleni ja yrittänyt rentoutua, Niko kertoo Viihdeuutisille.
Hän kertoo Big Brotherin tulevan usein hänen uniinsa. Niko kertoo BB-kokemuksen jättäneen häneen eräänlaiset traumat.
– Jotkut tavata ovat jääneet kummittelemaan. Kokemus oli upea, mutta pienet traumat on jäänyt esimerkiksi kameroista. Usein öisin tuntuu, että ne surisevat kämppäni katossa, Niko selittää.
Hän kertoo usein myös hamuilevansa mikrofonia, jota asukkaat joutuivat pitämään.
– Välillä huomaan korjaavani sen asentoa ja tajuan, ettei minulla tietystikään ole sitä enää, Niko naurahtaa.
BB-talon aamurutiinit ovat iskostuneet miehen mieleen.
– Talossa piti aina aamulla ensimmäiseksi juosta röökille, koska sermit saattoivat yhtäkkiä laskea. Huomaan tekeväni samaa kotona. Välillä ei tee edes mieli tupakkaa, mutta silti juoksen heti herätessäni parvekkeelle, Niko sanoo.
Lue myös: BB-Niko otti tatuoinnin - katso kuvat ja video!
(MTV3)
Anna palautetta