Mainos

Maailmantähtien supertuottaja tekee Idols-voittajan biisin!

08.12.2008 11:48
Andreas Carlsson (MTV OY)

Muun muassa Britney Spearsille, Backstreet Boysille ja Celine Dionille biisejä tehnyt ruotsalainen Idols-tuomari Andreas Carlsson on tehnyt Suomen Idols-voittajan kappaleen.


Kappaletta pääsee laulamaan joko Anna Puustjärvi tai Koop Arponen, jotka molemmat esittävät sunnuntain finaalissa neljä kappaletta.

Marraskuun viimeisenä päivänä Idols-tuomarina piipahtanut Andreas ihastui tuolloin erityisesti Peteen, mutta kehui myös Annaa vuolaasti.

– Annalla on hieno ääni, hän kuulostaisi hyvältä radiossa, mies hehkutti tuolloin Idols-sivujen haastattelussa.

Biisiä on ollut mukana tekemässä myös tuttu Suomen Idols-tuomarimme Patric Sarin. Biisin idea ja sävellys ovat Patric Sarinin käsialaa ja sanat Andreas Carlssonin.

– Se on rakkauslaulu, kaikkihan biisit ovat. Eikä ole väliä, esittääkö sen tyttö vai poika.

Sarin laittoi kappaleen alulle muutama viikko sitten, kun kisassa oli jäljellä viisi hyvin erilaista finalistia. Tämä asetti omat haasteensa biisinteolle.

– Oli vaikeaa miettiä, millaisen biisin tekee, että kaikki voisivat laulaa sen. Kaikki voivat aina laulaa slovarin, mutta se ei oikein sovi kenellekään. Tätä kappaletta voi muokata eri suuntaan tuotannolla ja se silti kuulostaa biisiltä. Ei ole mitenkään väkisin väännetty, Sarin jatkaa.

Idols huipentuu finaaliin sunnuntain 14.12.

Seuraa finaaliviikon jännittäviä tunnelmia MTV3:n virallisilta Idols-sivuilta.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos