Mainos

Riina tunnustaa: Tulevaisuutta Maajussi-Apen kanssa ei ole

05.12.2008 21:21
Maajussille morsian -Ape ja Riina. (Kuva: MTV Oy)

Perjantaina nähtiin miten Maajussille morsian -ohjelmaan osallistuneiden maajussien suhteille kävi. Ape valitsi Riinan, ja nainen olisi toivonut, että suhteesta olisi tullut jotain, mutta Ape päätti toisin.

Finaalissa Riina vielä elätteli toiveita yhteisestä tulevaisuudesta Apen kanssa. Kameroiden sammuttua Ape teki lopulta neidolle selväksi, että kiinnostus on lopahtanut.

Parin edellisestä tapaamisesta on kulunut muutama viikko. Riina arvelee Apen pelästyneen liian nopeasti etenevää suhdetta. Pitkään sinkkuna ollut mies pelästyi muutoksia, jotka naisen kanssa seurustelu olisi tuonut tullessaan.

– Itse olisin toivonut, että olisimme vielä nähneet ja tutustuneet paremmin. Ymmärrän kuitenkin Apea ja hänen valintojaan, Riina kertoo.

– Ei ole mitään järkeä, jos minun pitää tehdä kaikki sen suhteen, että tästä tulisi jotain.

Riinalla edelleen tunteita Apea kohtaan

Ape oli se, joka lopulta otti takapakkia. Mies teki selväksi, etti usko parin yhteiseen tulevaisuuteen.

– En itsekkään tiedä tarkalleen, mikä meidän tilanne on. Se on selvää, että me emme seurustele, Riina kertoo ja lisää ettei juuri enää toivo Apen muuttavan mieltään. Seurustelua ei ole odotettavissa tulevaisuudessakaan.

– Eivät tunteet ole laantuneet näin nopeasti. Nyt kun tiedän, ettei tulevaisuutta Apen kanssa ole, niin kai ne ajan kanssa laantuvat, Riina selventää ja lisää olevansa hyvissä väleissä Apen kanssa kaikesta huolimatta.

Lue lisää ohjelman kotisivuilta.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos