![]() |
Big Brotherista tuttu Niko Saarinen kertoo tuoreessa Hymy-lehdessä viettäneensä hiljaiseloa ihmissuhderintamallaan talosta poistumisensa jälkeen.
Haastattelussa Niko kertoo pitävänsä molempien sukupuolten edustajista – tosin tällä hetkellä miehet kiinnostavat häntä enemmän.
BB-talossa seksuaalisesta suuntautumisestaan avoimesti puhunut Niko joutui kärsimään puheistaan, sillä nuorenmiehen isä ei poikansa paljastuksista pitänyt. Niko sureekin sitä, että suhde omaan isään on paraikaa katkolla.
– En ole kuullut hänestä mitään. Asia ei ollut yllätys minulle. Totta kai olen ärsyttänyt häntä, Niko sanoo.
Juhlimisesta nauttiva Niko on saanut kokea lyhyessä ajassa myös julkisuuden varjopuolia: hän kertoo, että ihmiset ovat uhkailleet häntä kuppiloissa ja uhanneet jopa heittää miestä tuopilla.
– Pieni pelko on koko ajan olemassa, energinen mies huokaa.
Tulevaisuudelta Niko odottaa juontotöitä. Unelmatyöhönsä hän on saanut tutustua juontamalla Big Brother Game Show'ta. Vanheneminen ja oma ikääntyminen kuitenkin arveluttavat häntä:
– En halua vanheta ikinä. Elämäntyylini vie kuitenkin minut hautaan ennen kuin olen 60-vuotias. Haaveilen silti lapsista ja lapsenlapsista. Olisi ihana ajatella, että on sukulaisia vielä siinä vaiheessa, kun olen vanhainkodissa. Haluan adoptoida lapsen, Niko paljastaa lehdelle.
(MTV3)
Anna palautetta