Mainos

Mitä kuuluu MTV3:n entiselle ruutukasvolle Heidi Suomelle?

03.12.2008 11:49
Heidi Suomi (Kuva: Markku Ulander/lehtikuva)

Keväällä MTV3:n Tulosruudusta poistunut Heidi Suomi on epäileväinen sen suhteen, että hänet nähtäisiin vielä ruutukasvona. Erinäisissä televisio-ohjelmista hänet voi kyllä muuten jatkossa bongata.

Kaunotar on toiminut tällä hetkellä yritysjuontajana niin seminaareissa kuin gaaloissakin. Heidi sanoo, että hänellä on erinäisiä tv-projekteja valmisteilla, mutta ei suostu kertomaan niistä enempää.

Heidi myöntää, että hänellä on ollut jonkin verran ikävä MTV3:n Tulosruutuun. Hän sanoo ikävöivänsä ihania työkavereitaan ja mukavaa työyhteisöä.


– Olen kuitenkin sitä mieltä, että tein oikean päätöksen, kun lähdin muihin hommiin, Suomi kertoo Viihdeuutisille.

Heidi kertoo, että hänelle kuuluu muutenkin hyvää ja hän jo odottelee joulua. Viettääkö Heidi villiä sinkkuelämää, vai onko hän seurustelusuhteessa?

– En ole näihin kysymyksiin ennenkään vastannut, enkä poikkea tavoistani tälläkään kertaa, neitokainen naurahtaa.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos