![]() |
MTV:n Viihdeuutiset otti selvää, mitä Big Brother -finalistit aikovat tulevaisuudessa tehdä.
Neljänneksi BB-finaalissa jäänyt Jarmo aikoo palata takaisin Lappiin, mutta vasta mutkien kautta.
– Olen nyt noin kuukauden täällä pääkaupunkiseudulla, sitten lähden takaisin pohjoiseen, tekemällä ensin mutkan Tampereen kautta. Aion myös pyytää Anniinaa treffeille, hänellähän on se piirakkavuoka – voin tehdä hänelle makaronilaatikkoa, Jarmo suunnittelee nauraen.
– Aion kyllä todennäköisesti vetäytyä pitkälti omaan rauhaan ja erakoitua, mies jatkaa.
Kolmanneksi sijoittunut Johan suunnittelee uraa lääketieteen parissa.
– Aion viettää sinkkuelämää ja rauhoittua. Menen opiskelemaan ja toiveenani on tulla jonain päivänä lääkäriksi, Johan kertoo. Bileristeilyjen isännöinti tai chattijuontajuus ei kiinnosta, en ole niin ulospäin suuntautunut.
Johanin tulevaisuuteen kuuluu myös vanhemmuus: miehestä tulee ensi vuoden aikana isä.
– Mutta siitä en aio sen enempää julkisuudessa puhua.
Hopeaa BB-talosta napannut Tero aikoo suunnata myös opiskelujen pariin, tarkempaa alaa hän ei kuitenkaan paljasta.
– Siitä sitten jatkan työelämässä. Mietin silti, voisiko tämä BB-julkisuus auttaa jotenkin työkuvioissa?
Tero kertoi myös maanantaiaamupäivällä Viihdeuutisille, että jatkaa yhteydenpitoaan BB-Tuuliin.
– Hänelle on luvassa nakkikeittoa, jossa nakki näyttelee pääosaa, Tero nauraa.
Voittopotin itselleen napannut Anniina aikoo suorittaa lukion loppuun ja haaveilee samalla vaatekaupassa työskentelemisestä.
– Mutta tarvitseekohan kukaan vaatekaupan omistaja BB-julkkista myyjäksi, Anniina tuumii.
– Aion silti laittaa voittorahoistani osan oman asunnon ostamiseen ja lähteä lomailemaan Bahamalle!
BB-Jarmo vie Anniinan treffeille
BB-Anniina: Fiilis on tosi jäätävä!
BB-Johan, miten naisia isketään?
Lue myös: BB-Jarmo: Löysin pelottavia puolia itsestäni
Lue myös: BB-Johan antoi iskuvinkkinsä
Lue myös: BB-Tero: Tuulille luvassa nakkia!
Lue myös: BB-Anniina: En kaipaa nippelitietoa
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta