Mainos

Vakuutusyhtiö jänisti - Duudsonien Australian-kiertue siirtyy

28.11.2008 14:20
Duudsonit Jarppi Leppälä ja Jukka Hilden. (kuva: Santtu Palm/MTV3)

Duudsonien ja Dirty Sanchezin Australian kiertue siirtyy ensi vuoden puolelle. Ryhmien piti aloittaa yhteinen turnee tänä viikonloppuna, mutta Duudsonien vakuutusyhtiöllä meni pupu pöksyyn viime tingassa.

Duudsonien Jukka Hilden on harmissaan vakuutusyhtiön pelkuurudesta, muttei anna yhden firman lannistaa.

– Vähän harmittaa, kun jengi oli ehtinyt ostamaan jo lippuja, mutta ihmiset pääsevät alkuvuodesta paikalle.

– Ei todellakaan lannistuta! Ensi vuoden alkupuolella mennään kahta kauheemmalla meiningillä! Jukka lupaa.

Hänen mukaansa kyseessä ei ole suomalainen vakuutusyhtiö.

– Eihän meillä ole mitään asiaa suomalaisiin vakuutusyhtiöihin, Jukka hekottaa.

Duudsonien ja Dirty Sanchezin kiertue vedetään isomman kaavan mukaan. Jukka kertoo, että he esiintyvät esimerkiksi Sydneyssä paikassa, joka vetää 2 200 henkeä.

– Nyt voi keskittyä joulun odottamiseen, ja kyllä täällä Suomessakin tekemistä riittää.

Jukalla, muilla Duudsoneilla ja heidän työkavereillaan on vielä yksi iso ponnistus edessä ennen joulua.

– Olemme viettäneet kymmenen vuoden ajan pikkujoulua aattoa edeltävänä lauantaina.

– Menemme koko porukalla kuuntelemaan The Odorants -nimistä bändiä. Ne on kovat pirskeet, jokaisena vuotena joku on lähtenyt bileistä sairaalaan, Jukka nauraa.

Lue lisää Duudsonien ohjelmasivuilta!

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos