Mainos

Salkkarinäyttelijät tähdittävät Karstulan kesäteatteria

14.07.2008 13:47
Salkkarinäyttelijöitä Karstulan kesäteatterissa. (Kuva: Nicolas Voutilainen/MTV3)

Liuta Salatuista elämistä tuttuja näyttelijöitä tähdittää Karstulan kesäteatterissa tänään ensi-iltansa saavaa Siivoton juttu –komediaa.

Näytelmä on sovitus Tapio Piiraisen vuonna 1997 ohjaamasta samannimisestä elokuvasta, joka kertoo työttömän luuserikaksikon lentokoneenpesufirmasta ja sen aiheuttamista kommelluksista.

Salkkarinäyttelijä Sami Sarjula Karstulan kesäteatterissa. (Kuva: Nicolas Voutilainen/MTV3)

Mukana Karstulan hulvattomassa teatteriversiossa on lukuisia Salatuista elämistä tuttuja näyttelijöitä, muun muassa Tuomas Reunanen, Janne Vakio, Sami Sarjula sekä Constantinos Mavromichalis.

– Täällä ollaan itsekin pitämässä hauskaa. Teemme toki työmme niin hyvin kuin voimme, mutta mahdollisimman hauskaa siinä samalla pitäen, myhäilee Janne Vakio.

Salkkareissa alkoholiongelmien kanssa painiskellutta Rikua kaksi vuotta esittänyt Janne kertookin tv-julkisuuden tuovan sarjan faneja myös Karstulaan yleisöksi.

– Monet toki tunnistavat tyyppejä Salkkareista. Usein on nimmarinpyytäjiä ollut jopa jonoksi asti esityksen jälkeen, toista vuotta Jyväskylän pohjoispuolella sijaitsevassa Karstulassa esiintyvä mies naurahtaa.

Näyttelijä Janne Vakio. (Kuva: Nicolas Voutilainen/MTV3)

Vaikka Janne valmistuikin diplomi-insinööriksi viime kuussa, hän jatkaa myös teatterin ja television parissa.

– En missään nimessä lopeta näyttelemistä, mutta saatan jatkossa keskittyä vaikkapa teatterin tuottamiseen. Syksyllä olen mukana myös elokuvassa. Olen näyttelevä diplomi-insinööri!

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos