![]() |
Subille siirtyneet Duudsonit ovat aiheuttaneet viime aikoina ihmetystä Helsingissä. Välillä pojat on nähty pesemässä kaupungin patsaita ja välillä verisillä naarmuilla milloin missäkin päin kaupunkia. Viihdeuutiset tapasi Jukka Hildénin, Jarppi Leppälän, Jarno Laasalan ja HP Parviaisen ja selvitti koheltajien viime aikojen kuulumiset.
Ensimmäisenä mielenkiinto kiinnittyi Jukkaan, jonka yläkroppa on syvien naarmujen peitossa.
– Vietimme juhlia sen kunniaksi, että Jarpin peukalon katoamisesta tuli kymmenen vuotta täyteen.
– Kuvasimme kohtausta, jossa roikun rautakengät jalassa moottoripyörän perässä 90 kilometrin tuntivauhdissa, Jukka valaisee.
![]() |
Jukan temppu meni pipariksi, kun pyörä lähti keulimaan ja mies pyörimään asvalttia pitkin liki satasen vauhdissa.
Tämäkin temppu nähdään ensi kesänä Subilla näytettävissä Duudsonien jaksoissa. Jannujen kansainvälinen tuotantokausi on myyty jo 45 maahan.
Nyt Härmän häjyillä onkin sitten varmaan taskut täynnä tuohta?
– Joo, niin paljon on hynää, ettei oikein tiedä mihin sen kaiken tunkisi, Jukka nauraa.
– Ei vaan, saakeli vieköön kun on noita vakuutusmaksuja ja sairaalakäyntejä niin paljon rästissä, että ulosotto huutaa perään. Ei tässä vielä olla rahoiksi lyöty, Jukka harmittelee.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta