![]() |
Suomessa parhaillaan vieraileva Kauniit ja rohkeat -tähti William deVry haluaisi tehdä aluevaltauksen suomalaiseen televisioon ja Suomen suosituimpaan tv-sarjaan, Salattuihin elämiin.
Viihdeuutiset tapasi Kauniissa ja rohkeissa Storm Logania näyttelevän William deVryn maanantaina. Suomen-vierailullaan komea William on saanut kulkea rauhassa, sillä hän on vielä tuore kasvo Suomessa nähtävissä Kaunarit-jaksoissa. Kotimaassaan William on sen sijaan tunnettu tähti. Yhdysvalloissa hänet myös joskus sekoitetaan Stormin roolihahmoon.
– Jotkut luulevat, että olen Storm. Saan kirjeitä, että varo Tayloria, hän on hullu. Mutta kun ihmiset tapaavat minut, eivät he luule minua Stormiksi, vaan ovat mukavia, William kertoo.
![]() |
Williamin näyttelemä Storm poistui Amerikassa nähtävistä jaksoista tänä keväänä, mikä on mahdollistanut näyttelijälle laajan Euroopan laajuisen promootiokiertueen, jolla hän parhaillaan on. Tulevista projekteistaan William on vielä vaitelias, mutta Suomen suosituin saippuasarja Salatut elämät kiinnostaa näyttelijää.
– Mitä? Onko se suositumpi kuin Kauniit ja rohkeat? Aargh. Sydämeni murtuu. Sitten minuun ehdottomasti pitää päästä näyttelemään sarjaan ja muuttaa Helsinkiin, William suunnittelee.
Katso video:
Kaunari-William tuijotustestissä
William ihastui Salkkari-Olgaan
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta