![]() |
Valloittavat tanssitähdet ovat nostaneet Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tänäkin keväänä katsojamenestykseksi. Eilinen suora lähetys sai tähänastista suurimman yleisön, 1 259 000 katsojaa.
Kuutta suoraa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetystä on seurannut MTV3-kanavalla keskimäärin huikeat 1 140 000 suomalaista. Ohjelma on katsotuimpien ohjelmien kärjessä kaikissa ikäryhmissä.
Tanssin villitsemiä ovat erityisesti naiset, katselusta 66% tulee naiskohderyhmiltä. Perheet löytyvät sunnuntai-iltaisin - kuten myös useasti muutenkin - MTV3-kanavalta. Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaa seurataan runsaasti nimenomaan perheen kesken, lähes 60% katselusta on ns. yhdessäkatselua.
Tanssii Tähtien Kanssa on tänäkin keväänä herättänyt voimakkaita tunteita katsojissa, niin kuin vain hyvä viihdeohjelma parhaimmillaan voi. Viime viikkoina ykköspuheenaiheena on ollut Antti Kaikkosen jatkoon pääsy sunnuntai toisensa jälkeen.
- Tanssii Tähtien Kanssa on ensisijaisesti viihdeohjelma, ei tanssikilpailu. Ammattitanssikilpailuille on omat areenansa. Tässä ohjelmassa valta on tuomariston lisäksi myös katsojilla ja katsojathan äänestävät sitä kilpailijaa, jonka haluavat nähdä jatkossa. Monissa muissakin maissa tässä ohjelmassa ovat edenneet pitkälle sellaisetkin tähtioppilaat, joiden parhaat avut eivät löydy tanssitekniikasta, toteaa vastaava tuottaja Sari Valtanen MTV3-kanavalta.
Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntai-iltaisin MTV3-kanavalla. Ohjelman suora finaalilähetys on äitienpäiväsunnuntaina 11.5. klo 19.10.
(MTV3)
Anna palautetta