Mainos

Satu Taiveaho: Toivottavasti voitto menee oikeasti taitavalle tanssijalle

11.04.2008 15:49

Kansanedustaja Satu Taiveaho (sd) kannustaa joka sunnuntai miestään Antti Kaikkosta (kesk), joka on saanut parketilla myös lempinimen "Kanki-Kaikkonen".

Tekstiviestejä Taiveaho ei kuitenkaan ole Kaikkosen mukana pysymiseksi lähettänyt, vaikka hengessä onkin mukana.

- Ystäviltä on toki tullut kannustavaa palautetta, ja heidän mielestään Antin tanssit ovat sujuneet hienosti, Taiveaho sanoi.

Hän uskoo, että moni suomalaismies samastuu Kaikkosen olemukseen.

- Sehän olisi hienoa, jos Antti olisi esimerkkinä muillekin. Tanssi on pohjimmiltaan hyväntuulista yhdessäoloa, eikä sitä kannata jännittää. Ohjelman aikana olen kyllä huomannut, että ventovieraatkin ihmiset alkavat hymyillä, kun näkevät Antin. Esimerkiksi kaupan kassan suupielet nousevat heti ylöspäin, kun laitamme ostokset liukuhihnalle, Taiveaho naurahti.

Satu Taiveaho toivoisi kisan voiton kaikesta huolimatta menevän "jollekin, joka oikeasti osaa tanssia".

- Erityisesti mä olen viehättynyt Maria Lundista. Ja Tuuli Matinsalo on myös aivan upea, Taiveaho kertoi.

Katso haastattelu

Lue myös: Kanki-Kaikkonen kesällä naimisiin

Lue lisää ohjelmasivuilta!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos