Mainos

Lehti: Keskusta kampanjoi Kanki-Kaikkosen voittoon

09.04.2008 08:30

Kansanedustaja Antti Kaikkosen horjuminen Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa viikosta toiseen kummastuttaa tv-katsojia. Kisassa selvästi heikoimmin tanssiva Kanki-Kaikkonen on selvinnyt jo neljästä pudotuksesta.

Keskiviikon Iltalehden mukaan Kaikkosen hämmästyttävän menestyksen takana saattaa Keskustan tekstiviestikampanja. Kampanjatekstiviesteissä kehotetaan äänestämään Kaikkonen tanssikisan voittoon. Iltalehden haastatteleman henkilön mukaan hän on saanut jo kahtena peräkkäisennä sunnuntaina Kanki-Kaikkosta puoltavia tekstiviestejä.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen kiistää, että kyseessä olisi mikään puolueen virallinen kampanja.

- Minä en ole tällaisesta mitään kuullut, jättäisin tälläisen omaan arvonsa. Minkäänlaista masinointia ei ole puolueen taholta suoritettu, Korhonen vakuuttaa Iltalehdessä.

Tanssikisassa ilmiöksi noussut kansanedustaja Kaikkonen itse myös kiistää väitteet moisesta kampanjasta.

- En ole tällaisesta (tekstiviestikampanjasta) kuullut, mutta olen kyllä jyrkästi sitä mieltä, että politiikkaa ei pitäisi tähän nyt sekoittaa, Kaikkonen totesi Iltalehdelle.

Lue myös: Tanssikisan tuottaja: Tippumisista on turha napista kotisohvalla

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos