![]() |
Näyttelijä Merja Larivaaran taival Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa päättyi dramaattisesti sunnuntai-iltana. Todella pettynyt näyttelijä paiskoi kiukustuneena koruja yleisöön ja poistui paikalta antamatta yhtään haastattelua paikalla olleille toimittajille. Monista elokuvista ja Sydänjää-sarjasta tutun näyttelijän putoamisen syyksi on arveltu diivamaista käytöstä, joka ei purrut suomalaisiin tv-katsojiin.
Larivaaran kanssa jo 20 vuoden ajan tuntenut meikkitaitelija Raili Hulkkonen kuitenkin ylistää Larivaaran ammattitaitoa ja kuvailee Merjaa hyväksi työtoveriksi.
- Mä olen aina sanonut kaikille, että (Merja) on mieletön meikattava. Hän arvostaa meikäläisen työtä ja on tosi rauhallinen näissä tilanteissa. Totta kai (hän on) kunnianhimoinen työssään ja tekee tietysti aina täydellisesti työnsä. Mulla ei ole kyllä henkilökohtaisesti mitään negatiivista sanottavaa, lukemattomia kertoja Larivaaraa maskeerannut Hulkkonen ylisti.
Maantai-iltapäivällä puhelimeen tavoitettu Hulkkonen ei ollut vielä ehtinyt keskustella Larivaaran kanssa putoamisesta ja sen aiheuttamasta tunnekuohusta. Merjan dramaattisen lähdön syyksi Hulkkonen arveli suurta pettymystä.
- Hän odotti sitä sambaa hyvin paljon, koska hän oli hyvin valmistautunut siihen. Hän oli kauhean mielissään siitä vaatteestaan ja siitä mitä he olivat opetelleet. Hän oli siitä niin hyvin innoissaan, että se pettymys oli varmaan sen takia niin suuri, Hulkkonen pohdiskeli.
Lue myös: Työtoveri: Merja Larivaara on stressaantuneena hankala ihminen
(MTV3)
Anna palautetta