![]() |
Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta pudonnut Merja Larivaara kiukustui pudotuksestaan niin paljon, että viiletti välittömästi pois tanssistudiolta pelkissä tanssihepeneissään. Muut tanssiparit jäivät ikävöimään Larivaaraa.
- Tämä on tämä pelin henki, eihän täältä haluaisi kukaan lähteä, Vappu Pimiä kommentoi Merja Larivaaran ja Janne Talasman tippumista kisasta.
- Merja ja Janne ovat olleet meille treenikavereita, he ovat treenanneet samaan aikaan kuin me, kyllä se jättää loven. Mutta tämä on semmonen leikki, että mihinkään ei osaa varautua. Varmaan Merjan kaulassa tulen tänään roikkumaan ja muutaman kyyneleenkin vieritän.
Tuomareiden mielestä tanssiparketilla sambaan taipui kehnoimmin kansanedustaja Antti Kaikkonen ja Sutu Markkanen. Kansan äänet saivat parin silti pysymään kisassa - parin omaksikin yllätykseksi.
- Tämä on yllättävä juttu, olen ihan puulla päähän lyöty. Ihan hieno juttu, ei siinä mitään, harmi että kiva pari putosi, Kaikkonen kertoi.
Larivaaralle tanssikisan päättyminen oli järkytys. Sitä se oli myös Sutu Markkaselle.
- Olin järkyttynyt tippumisesta. Itken nyt sen takia. En olisi odottanut näin käyvän, Sutu kertoo.
- Tosi harmi, se oli hyvä pari, Kaikkonen lisää.
Tanssipareista suurin osa odotti Larivaaran ja Talasman sijaan joko Antti Kaikkosen ja Sutu Markkasen tai Joonas Hytösen ja Kati Koiviston kisan päättymistä. Hytönen puolestaan luotti tänäkin sunnuntaina äänestäjiinsä.
- Ei ollut itsestään selvää, että me tai Antti ja Sutu tippuvat, koska tilanne on ollut tällainen jo monena viikkona aikaisemminkin. Meillä ei ole ollut mitään syytä epäillä, miksi tällaisen vauhtinumeron jälleen ihmiset eivät meitä nyt äänestäisi, Joonas Hytönen tuumi esityksensä jälkeen.
- Merja on ollut sosiaalisesti meidän yksi johtohahmoistamme ja ihana tsempaaja tuolla. Kurjaa että lähtivät, Kati Koivisto sanoo.
- Nythän on tippunut paljon ihmisiä. Jokainen tippuminen on aina vähän shokki, Joonas jatkaa.
Myös Tuomari Jukka Haapalainen oli äänestystuloksesta pahoillaan.
- Olen pahoillani myös itse, koska nyt menetimme potentiaalisen vahvan parin, Haapalainen kommentoi Larivaaran putoamisesta.
- En tiedä voiko ketään tästä syyttää, kansa päättää yli puolet pisteytyksestä, Haapalainen viittaa Larivaaran "en aio ikinä antaa anteeksi"-kommenttiin.
- Jos yleisöltä on tullut vähän pisteitä, niin se tarkoittaa sitä, että näin hassusti voi käydä.
Katso Vapun, Joonaksen, Antin ja Jukan kommentit täältä!
Lue myös: Työtoveri: Larivaara on stressaantuneena hankala ihminen
Suuttunut Merja Larivaara viskeli tanssikorujaan yleisöön!
Kanki-Kaikkonen villissä tukassaan kuin Lauri Tähkä - Katso kuva!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta