Mainos

Kaikkonen: Tanssissani on tahatonta huumoria

17.03.2008 18:16
Sutu Markkanen  ja Antti Kaikkonen tanssin pyörteissä (Kuva: MTV3)

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa nähtiin eilen yllättävä käänne, kun ensimmäinen pudonnut pari olikin Sikke Sumari ja Daniel Ylimäki viime jaksossa murska-arvostelun saaneen Antti Kaikkosen ja Sutu Markkasen sijaan. Tulos oli suuri yllätys myös Kaikkoselle, joka oli jo valmistautunut kisasta tippumiseen.

MTV:n Viihdeuutiset tavoitti kansanedustajan tanssitreeniensä tauolta. Mies oli itsekin edelleen hämillään siitä, että tanssiharjoitukset saavat edelleen jatkua.

- Kieltämättä olen vielä aika hämmentynyt siitä, etten pudonnut, tuomarien viime kerralla antama palaute oli sen verran kylmä suihku. Ajattelin siis, että "noutaja saattaa tulla" tanssikisan suhteen. Tällä kertaa tuomaritkin kuitenkin antoivat hyvät pisteet ja yleisöltä tullut kannustus tuntunut mahtavalta, Kaikkonen sanoi.

Suurta salaisuutta eilisen onnistuneeseen esitykseen mies ei osannut sanoa.

- Sitä pitää kyllä kysyä yleisöltä ja tuomareilta. Varmasti siihen vaikutti se, että esityksessä oli mukana paljon yritystä ja huumoriakin - niin tahallista kuin tahatonta. Ja olihan se rumba-Antonio vähän villimpi ilmestys kuin edellisen kerran valssi-Antti, Kaikkonen naurahti.

Vaikka poliitikkona Kaikkosella on kokemusta kampanjoinnista, erityistä Tanssii Tähtien Kanssa-äänestyskampanjaa mies ei ole laittanut vielä pystyyn. Kaikkonen ei myöskään tunnusta, että olisi yllyttänyt puoluetovereitaan käyttämään virkakännykkäänsä Antin puolesta tekstailemiseen äänestyksessä.

- Toki olen kehottanut kaikkia tuttuja pitämään peukkuja pystyssä puolestani. Ja kyllä tässä on kyse sellaisesta koitoksesta, että tukea tarvitaan yli puoluerajojen, Kaikkonen naurahti.

Kaiken Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailijoista ja tansseista löydät ohjelman virallisilta nettisivuilta.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos