![]() |
Viihdeuutiset selvitti katsojien suosikin supersuositun tanssiohjelman mahdolliseksi uudeksi naisjuontajaksi.
Ella Kanninen jää äitiyslomalle, ja tänään julkisuuteen tihkuneiden mukaan Marco Bjurströmin rinnalla nähdään uusi naisjuontaja.
Viihdeuutisten gallupin voittajaksi nousi Lola Wallinkoski, joka keräsi 27,4 prosenttia annetuista äänistä.
– Hienoa, onhan se aina mukava kuulla olevansa suosittu, yllättynyt Lola kertoi tuloksesta.
– En edes tiennyt, että ohjelmaan haetaan juontajaa. Olisihan se tietysti hieno pesti näin parinkymmenen vuoden tanssikokemuksella, Lola naurahti.
Toiseksi gallupissa tuli Jaana Pelkonen, mutta häntä tuskin nähdään ohjelmassa Euroviisu-kiireiden takia. Kolmanneksi kiinnostavimmaksi juontajaksi kyselyn vastaajat rankkasivat Helena Ahti-Hallberg. Helena olisi sikäli luonteva valinta, että hän tanssi kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella.
Helena kuitenkin kertoi tänään Viihdeuutisille, ettei häntä nähdä ohjelmassa tanssijana tai juontajana.
Juontaja paljastetaan MTV3:n järjestämässä tiedotustilaisuudessa torstaina. Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuotantoyhtiö Broadcastersin Saku Tuominen ei vielä suostu sanomaan juontajan nimeä.
- Juontaja on valittu, sen verran voin paljastaa. Sitä en voi kuitenkaan kertoa, kuka hän on.
Saku kertoo, ettei Suomesta löydy montaa ihmistä, joka täyttäisi kriteerit, jotka Tanssii tähtien kanssa -kisan juontajalta vaaditaan.
- Juontajan pitää kestää suoran lähetyksen paine, hänen pitää pystyä tekemään haastatteluita, hänellä olisi hyvä olla jonkinmoinen kosketus tanssimiseen ja kaiken lisäksi hänen pitäisi olla samaan aika tuore kasvo ja rutinoitunut tekijä, Saku valaisi hymyillen.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta