Mainos

Kulttuuritietous veti BB-asukkaat hiljaiseksi

23.11.2007 12:00

Big Brother -talon asukit aloittelivat perjantaipäivää vauvamuistoistaan ja taiteesta jutellen. Tunnettujen taiteilijoiden nimien muistelu tuotti asukkaille harmaita hiuksia.

Jutustelu kääntyi vauvamuisteloiden jälkeen kulttuuriin. Asukkaat eivät muistaneet, kuka oli maalannut tunnetun Haavoittunut enkeli -teoksen.

Riitta oli melko varma, että taulun oli maalannut Picasso. Muut eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä. Mona Lisan sentään moni muisti olevan peräisin Leonardo Da Vincin siveltimestä.

Niko, sano yks ulkomaalainen runoilija, Jarkko kehotti.

Nikolle ei kuitenkaan tullut yhtään runoilijaa mieleen, ja Jarkko heittikin saman kysymyksen eteenpäin Riitalle.

– Varmaan on tehnyt runoja, toi, se, joka teki ne muumit, Riitta tapaili Tove Janssonin nimeä.

Kukaan ei huomauttanut naiselle, että muumit ja Jansson olivat oikeasti suomalaista alkuperää.

Hieman myöhemmin asukit miettivät kotimaista runoutta.

Kadin mielipide oli, ettei moni runoilijakaan lue kollegoidensa tekstejä. Talon taiteilijana pidetty helsinkiläisnainen kertoi, ettei itsekään harrastanut taidenäyttelyitä eikä sen puoleen taidehistoriaakaan.

– Kulttuuri on jäänyt vähän vähiin, Riitta puki sanoiksi asukkaiden ajatukset.

Jarkkokin myönsi, että hänellä on sivistyksessään kulttuurinmentävä aukko.

Big Brotherin nettisivut

KuvaboxiLisää kuvia asukkaista Kuvaboxissa!

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos