Mainos

Julkkiskokit taistelevat uudessa ohjelmassa

21.11.2007 16:38

Kaksi julkkiskokkia, Harri Syrjänen ja Hans Välimäki, iskivät viime kesänä kattilat ja kauhat samaan autoon ja tuloksena syntyi uusi kokkaava road show. MTV3:lla huomenna alkavassa Kahden tähden kiertue -ohjelmassa parivaljakko kiertää ympäri Suomea kisaillen samalla siitä, maistuuko Suomen kansalle paremmin koti- vai gourmetruoka.

MTV:n Viihdeuutiset tapasi soppamies Syrjäsen, joka kertoi kaksikon uudesta ohjelmasta. Samalla mies valotti samalla uusia tuulahduksia ruokamaailmasta.

Uudessa ohjelmassaan Syrjänen ja Välimäki pysähtyvät eri paikkakunnille kisaillakseen kokkaustaidoistaan. Herrasmiehet valmistavat samoista raaka-aineista sekä gourmet- että kotiruokaversion, ja voittaja on se, jonka kokkauksesta ihmiset pitävät enemmän. Samalla katsojat pääsevät nauttimaan myös Suomen kesäisistä maisemista.

- Kyseessä ei ole Soppamies 2, vaikka sama road show -elementti siinä onkin. Kokkeja on kuitenkin tällä kertaa kaksi, emmekä mene ihmisten koteihin, vaan teemme ruokaa neutraaleissa paikoissa. Välillä ollaan esimerkiksi luonnon helmassa ja välillä torilla, Syrjänen kertoo.

Uusista ruokatrendeistä kysyttäessä soppamies Syrjänen kallistui yleisemmän ruokamaailmaa koskevan ilmiön kannalle.

- Lähiruoka-ajattelu on yksi mikä on ihmisten miettii nyt, kun pitää ajatella yhä enemmän ympäristöä ja ruuan alkuperää.

Syrjäsen mielestä ihmisten pitäisi myös edelleen keskittyä enemmän tehdyn ruuan laatuun ja siitä nauttimiseen.

- Kyllä edelleen mun mielestä hyvä ja oikein tehty ruoka on trendikästä, oli se sitten mitä tahansa, Syrjänen summaa.

Katso Syrjäsen haastattelu tästä

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos