![]() |
Big Brother -talon oma kohukaunotar Kadi paljastui tänään pahankuriseksi oppilaaksi. Pörröpää ei malttanut istua aloillaan, vaan keskittyi Jarkko-open kiusaksi ihan muihin asioihin.
Välitunnilla janoiset Sauli ja Kadi suuntasivat ensimmäisinä kohti hanaa. Kadi kärsi sinnikkäästä hikasta. Sen jälkeen tepasteltiin pihalle. Myös aiemmin tunnilla pahoin voinut Niko hoiperteli muiden mukana haukkaamaan happea. Kadi piti yllä näsäviisaan riiviön rooliaan ja iski Nikon päähän ämpärin. Kun oli aika palata tunnille, hän nappasi mukaansa opettajalta salaa vedellä täytetyn viinipullon.
Kadi hörppi pulpetissaan vettä vihreästä putelista.
- Kadi viekää se välittömästi pois, Jarkko määräsi opettajanpöydän takaa.
- Kuka on Kadi? käkkäräpää sanoi viattoman oloisena.
- Viekää se pullo välittömästi keittiöön, opettaja toisti.
Kadi vei pullon pois, mutta jatkoi keppostelua muilla pikkuesineillä, jotka opettaja takavarikoi pöytänsä laatikkoon.
Jarkko aloitti oppitunnin nuoruudestaan.
- Minulla oli erittäin paljon ystäviä, luokkatovereita ja harrastustuttuja, hän kertoi ja kuvaili kaveripiirinsä olleen rempseä.
- Ai, kuulin römpsäkaveri, Kadi kikatti
Opettaja joutui käskemään hysteerisen Kadin pystyyn, jotta tämä rauhoittuisi.
- Kadi kädet pöydälle, Jarkko käski naisen taas näperrellessä jotain selkänsä takana.
- Rintsikoita säädän tässä, haluatteko ite säätää ne vai? Kadi kuittasi.
Lue lisää Big Brotherin virallisilta nettisivuilta!
Lisää kuvia Kadin kurittomuudesta Kuvaboxissa!
(MTV3)
Anna palautetta