![]() |
Big Brother -talosta kisan alkumetreillä häädetty Einari kaipaa yhä isoveljen valvovan katseen alle. Viihdeuutisten jututtama nuorimies ilmoitti olevansa valmis menemään takaisin taloon koska vain - vaikka sitten julkkisten kanssa.
- Ehdottomasti lähtisin takaisin. Mulla on koko ajan hirveä hinku päästä sinne ja päivä päivältä vaan kasvaa, BB-talosta parhaillaan kirjaa työstävä Einari totesi Viihdeuutisille.
Ulkomailla julkkisten Big Brother -kilpailussa on nähty myös tavallisesta BB:stä tuttuja kasvoja. Jos Suomessa järjestetään joskus julkkis-BB, Einari on valmis kisaamaan.
- En siitä julkkiksesta tiedä, mutta voisin mä silti olla käsi pystyssä silleen, et "ottakaa minut", mies nauraa.
Tänään ilmestyneen 7 päivää -lehden mukaan Einari sai nyrkistä leukaansa sunnuntain vastaisena yönä. Totuus tarinan takana on hieman arkisempi.
- Olin juhlimassa, ja sitten jostain tuli vauhdilla ensin yksi tyyppi, joka hyppeli ohi. Ja sitten tuli toinen joka hyppeli ohi ja osui minuun, Einari kuvaili illan epädramaattisia tapahtumia Viihdeuutisille.
Einaria leukaan muksauttanut mies poistui nopeasti paikalta, joten mitään sananvaihtoa Einari ei ehtinyt käydä.
- Siitä ei oikein voi sanoa, että oliko se vahinko vai oliko se tahallista, koska kummatkin oli sellaisia hyppelijöitä, jotka meni siitä ohi.
Einari paljasti Viihdeuutisille kirjaprojektinsa olevan jo varsin hyvällä mallilla.
- Hyvin se edistyy. Mä olen itse asiassa miettinyt, että voisin lähettää sen alkuosan Metronomelle luettavaksi, niin sitten vois ehkä siitä pienen osan lähettää julkisuuteen luettavaksi.
(MTV3)
Lisää kuvia Einarin BB-ajasta Kuvaboxissa!
Anna palautetta