Mainos

BB-Suvi otti Piian lähdön raskaasti

05.11.2007 07:35

Big Brother -taloon jääneet asukkaat nostivat eilen kuohuvat maljat talosta häädetyn Piian kunniaksi. Raumalaisnaista muisteltiin lämmöllä.

Suvi otti Piian lähdön talon asukkaista kaikkein raskaimmin.

Vuolaasti makuuhuoneessa itkenyt vaaleaverikkö sai lohtua Farbodilta. Erityisen pahalta Suvista tuntui se, että hän oli itsekin nimennyt Piian.

– Nyt kun se lähti, niin tuntuu ihan turhalta tommonen syy, Suvi mietti itku silmässä.

– Tuli paha olo, vaisun oloinen Farbodkin myönsi.

– Tääl on kaikki jotenkin… kaikista tykkää niin paljon, Suvi jatkoi.

Farbod muistutti, että nimeäminen oli jokaviikkoinen ikävä pakko.

– Piia vaikutti meistä eniten sellaiselta, joka halusi lähteä kotiin, Suvi aprikoi, ja purskahti uudelleen itkuun.

– Se oli semmonen ihminen, jonka kanssa pysty jutella, nainen itki.

– Rauhoitti meitä.

Suvi kertoi pitävänsä myös Kadista, mutta kaipasi Piian rauhallista olemusta.

– Nyt jos miettii, niin tänne ei jäänyt yhtään täysjärkistä, Farbod kommentoi.

Ilta kääntyi BB-talossakin lopulta yöksi, ja asukkaat alkoivat purkaa laukkujaan.

Big Brotherin nettisivut

KuvaboxiLisää kuvia Piiasta Kuvaboxissa!

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos