![]() |
Monessa mukana olevan Janne Katajan voi nähdä uudessa ETN - Eilen, tässä ja nyt -ohjelmassa, joka alkaa Subtv:llä ensi vuoden puolella. Myös elämän muilla osa-alueilla pyyhkii hyvin, sillä Janne on muuttanut yhteiseen kotiin rakkaansa kanssa.
Katajan luotsaamassa ETN-ohjelmassa kaksi joukkuetta kisailee nostalgiaa pursuvien viihdearkistomateriaalien äärellä.
- Ohjelmassa kilpaillaan tietotaidolla ja verbaalisella osaamisella, joka liittyy noin 10-15 vuotta vanhoihin mediailmiöihin, uutisiin ja lööppeihin, Kataja kertoo.
Joukkueiden kapteeneina ja vakituisina jäseninä on Katajan mukaan Suomen ykkösverbaaliakrobaatteja ja vakituisten kasvojen lisäksi joukkueissa on mukana myös vaihtuva vieras.
Mukavien työuutisten lisäksi Kataja vahvisti huhut yhteen muuttamisesta rakkaansa kanssa. Vaikka koti ei kuulemma varsinaisesti olekaan siisti, on kodin leikkiminen "siistiä".
- Se kenen kanssa mä leikin kotia, on valtavan älykäs, kaunis ja rakastettava tyyppi. Onhan se hienoa, Janne iloitsee.
(MTV3)
Anna palautetta