![]() |
Subtv uudistaa kanavailmeensä. Uuden ilmeen tekijäksi valittiin kansainvälisen kilpailuttamisen kautta Euroopan suurin tv-designia tekevä yritys, brittiläinen Red Bee. Uusi ilme lanseerataan tammikuussa 2008.
Subtv uudistaa kanavailmeensä täydellisesti. 1400 ihmistä työllistävä, globaalisti toimiva Red Bee on suunnitellut ilmeitä Subtv:n lisäksi mm. BBC:n ja ITV:n kanaville, Virgin Media TV:lle, ESPN:lle ja Discovery-kanavalle.
Uudessa ilmeessä pääosissa ovat valo, lämpö ja visuaalinen näyttävyys. Uusi kanavailme käytiin kuvaamassa filmille Etelä-Afrikassa.
Suuri muutos on luopuminen nykyisestä graafisesta ilmeestä ja siirtyminen huippulaatuisen elävän kuvan käyttöön. Uudessa ilmeessä painotetaan rauhallista, nykyistä aikuisempaa ympäristöä. Pääkohderyhmänä ovatkin jatkossa 15-44-vuotiaat suomalaiset.
- Kanavailmeen uudistaminen on seurausta tämänvuotisesta Subtv:n brändinkiteytysprosessista. Kanava haluaa jatkossakin olla paikka, jossa kuka tahansa voi rentoutua ja viihtyä, kommentoi Subtv:n kanavajohtaja Maaretta Tukiainen.
Tukiainen kertoi myös MTV:n Viihdeuutisille, että kotimaisia suunnittelijoitakin harkittiin, mutta päätöksessä vaikuttivat laadun lisäksi myös toimitusvarmuus ja nopeus. Kuusi parasta tarjousta tulivat ulkomailta.
- Elämme globaalissa maailmassa, joten tämä oli luonnollinen valinta.
(MTV3)
Anna palautetta