![]() |
BB-talossa elettiin torstai-iltapäivänä piinaavia hetkiä, kun Big Brother ilmoitti ensimmäiseen häätöäänestykseen joutuvien kilpailijoiden nimet. Ensi sunnuntaina talon joutuu jättämään Maria tai Einari.
Big Brotherin ilmoituksen jälkeen kilpailijat katselivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa hämmentyneen oloisena. Maria ja Einari näyttivät suhtautuvan asiaan suhteellisen rauhallisesti, vaikka kaksikon ilmeet olivatkin hieman epäuskoiset.
- Ei mua häritse oikeesti, Maria vakuutteli moneen otteeseen toisille, ja suuntasi kohti terassia hermosauhuille. Terassille mennessään Maria puhui enemmän itselleen kuin muille
- Kyllä sen huomaa, kenestä ei pidetä.
Häätöäänestykseen joutuvien ilmoittaminen ei aiheuttanut muissa kilpailijoissa suuria tunteenpurkauksia, vaikka talon tunnelma hetkeksi synkkenikin.
Maria on kertonut aiemmin, ettei ole seurannut aikaisempia Big Brother -kausia lainkaan. Tupakkaa poltellessaan Maria kyseli muilta, itkevätkö ihmiset yleensä, kun he poistuvat talosta. Tyttö jatkoi vakuutteluaan siitä, ettei äänestykseen joutuminen haitannut häntä, ja perusteli sitä sillä, ettei hän edes itke nyt. Savukkeet poltettuaan terassilaiset siirtyivät muiden mukana syömään. Ruokapöydässä Aki kysäisi vieressä istuvalta Marialta, onko tyttö kunnossa.
- Joo oon, kyllä mä tiesin tämän. Mut kiitos, kun kysyit, Maria vastasi.
(MTV3)
Big Brotherin viralliset sivut
Anna palautetta