![]() |
Big Brotherin brittiläinen julkkisversio jää ensi kaudelta väliin. Ohjelmaan oli tyrkyllä muun muassa Paris Hilton, jolle oli luvattu yli 300 000 punnan esiintymispalkkio.
Brittikanava Channel 4 ilmoitti perjantaina peruvansa ensi tammikuussa alkavaksi sovitun Big Brotherin julkkisversion. Tuotantokaudelle oli buukattu muun muassa Paris Hilton. Hiltonin oli tarkoitus kohentaa kärsinyttä julkisuuskuvaansa ohjelman avulla.
Asiasta uutisoi BBC.
Channel 4:n ohjelmapäällikön Julian Bellamyn mukaan syynä ohjelman perumiseen ei ollut edellisen tuotantokauden aikana nähty Jade Goodyn ja Shilpa Shettyn välienselvittelystä aiheutunut rasismikohu.
– Ohjelmalle päätettiin antaa hengähdystauko. Vaikka sitä ei ole näytetty kuukausiin, se herättää yhä keskustelua, aivan kuin se olisi jatkuvasti käynnissä, Bellamy perusteli.
Channel 4 on näyttänyt Big Brotherin julkkisversiota viisi kautta. BB:n peruuntuminen jättää kanavan tammikuun ohjelmistoon 29 tunnin ohjelma-aukon.
(MTV3)
Anna palautetta