Mainos

Tanssija-Aleksi avoliittoon Tiina Lymin kanssa

16.08.2007 16:21
Tiina Lymi ja Aleksi Seppänen. Kuva on manipuloitu.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu tanssija Aleksi Seppänen on hankkinut yhteisen kodin kihlattunsa, näyttelijä Tiina Lymin kanssa, kertoo tuore Katso!-lehti.

Alkukesästä yllättäen kihloihin menneet tv-tähdet Aleksi Seppänen ja Tiina Lymi ovat muuttaneet saman katon alle. Lempiväiset asuvat lehtitietojen mukaan Tampereella Pyynikin rauhallisella puutaloalueella vuokra-asunnossa. Pariskunta on kieltäytynyt kommentoimasta yksityiselämäänsä.

Aleksi Seppänen tanssi keväällä suomalaisten sydämiin voittamalla Tanssi tähtien kanssa -kisan raptähti Marikon kanssa. Seppänen on myös mukana Suomen Eurotanssien karsinnoissa. Suomen edustaja syyskuussa käytävään eurooppalaiseen tanssikisaan valitaan ensiviikon lauantaina.

Tiina Lymi on esiintynyt teatterilavojen lisäksi lukuisissa elokuvissa ja muun muassa tv-sarjassa Tahdon asia. Lymi oli aiemmin naimisissa näyttelijä Eero Ahon kanssa. Pari erosi virallisesti vuonna 2006. Heillä on avioliitosta kaksi lasta.

(MTV3)


Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos