Tanssii Tähtien Kanssa: Kirosanat lentelevät Jipun treeneissä
Tähtitansseihin valmistautuvalla Jipulla on ollut vaikeuksia tyhjentää ajatukset muista asioista treenisalilla. Laulaja ei säästele sanojaan, kun hermot palavat tanssiharjoituksissa.
Viikoittain Tampereelta Helsinkiin tanssitreeneihin reissaava Jippu on nauttinut olostaan tanssitähtien treenisalilla. Suosikkilaulaja opiskelee tanssitaitoja yhdessä tähtiopettaja Juri Trosenkon kanssa.
Muusikon mukaan kaikkein vaikeinta on ollut tyhjentää ajatukset muista asioista tanssitreenien ajaksi ja keskittyä täysipainoisesti uuden opetteluun.
– Mun ammattini on vatvoa asioita päässäni, koska teen lauluja. Muu maailma on vaikea sulkea pois tanssitreeneissä, kun en pysty siihen muutenkaan. Ainoastaan saunassa ja avannossa olen rauhallinen, Jippu naurahtaa.
Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan valmistautuminen vaatii jokaiselta tähtioppilaalta armotonta keskittymistä.Vaaleaverikön mukaan pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä vaatii ennen kaikkea se, ettei tanssitaitoja voi oppia hetkessä.
Välillä hermot kuitenkin palavat väkisinkin tanssisalilla. Silloin Jippu ei sanojaan säästele.
Jippu: Olen liian ankara itselleni
Vain MTV3.fissä: Näin treenaa tähtitanssija VilleGalle
Tähtitanssija Krisse Salmisella koko kroppa kipeänä
Ristomatti Ratian tanssitreeneillä kankea alku: Olen kömpelö!
TANSSII TÄHTIEN KANSSA sunnuntaina 16. syyskuuta 2012 klo 19.30 MTV3-kanavalla.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Jonne Aaron vastaili lähettämiinne kysymyksiin. Kiitos aktiivisesta osallistumisesta, valitettavasti kaikkiin ei kuitenkaan ehditty saada vastausta :)
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Euroviisut puhuttaa: Venäjä raivostui Azerbaidzhanille
- Wayne Rooney paljasti ilouutisen Twitterissä
- Jonne Aaron: Sylikummi mukana uudessa bändissä
- KIDSing Jooa finaalipaikasta: Sydän vain pamppaili
- George Michael oli vähällä kuolla – hurja onnettomuus
- Miss Suomen perhe kasvoi koiranpennulla
- Prinssi William: Odotan innolla isäksi tuloa
- Salkkarit-kaunotar upeissa treenikuvissa – katso
- Näin Krista Siegfrids rentoutui viisujen jälkeen
- KIDSing-Tatu tulkitsee herkän rakkauslaulun, katso video
- Duudsonit jumissa Viron ja Venäjän rajalla
- Suomalaiset pettänyt Hasselhoff twiittasi Gumball-suunnitelmansa
- KIDSing-laulajat esiintyvät yhdessä Antti Tuiskun kanssa
- Tarja Halonen twiittasi Meggy-kissansa kuulumisia
- Bon Jovi: Keikalle vapautui lisää lavanvieruslippuja
- Kaunarit: Palkittu näyttelijä mukaan sarjaan
- Suomalaislaulajalle oma patsas Ähtäriin
- Catherine Zeta-Jones pääsi kotiin mielenterveyshoidosta
- Uutuuskirja kertoo Sarasvuon tarinan ronskimmin kuin koskaan
- Salkkarit-tähti Ismon kohtalosta: Kovat ajat edessä
- Aki Linnanahde Radio Novalla: Palasin yhteen vaimoni kanssa
- The Doors -legenda menehtyi
Uutiset
- Mätäjoen myrkkyvuoto mitätöi vuosien mittavan elvytystyön
- Pyöräilijä kuoli jäätyään rekan alle Turussa
- Uusi koronavirus tappoi ensimmäisen Tunisiassa
- "Pistoolilla ampumiseen vaaditaan ympäristölupa, mutta tykille ei"
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Oklahoman uhrien määrä laski – syynä laskuvirhe?
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä - värjäsi joen oranssiksi
Urheilu
Lifestyle
- Pientä pintaremonttia: Upea muutos Espoossa, katso!
- Pahastutatko muita tietämättäsi? Tämä yllättävä asia kuuluu juhlaetikettiin
- Tiesitkö: Tällä halvalla kikalla grillaat pitsat rapeiksi!
- Tästä grillitrendistä tulossa kesän kuumin?
- Tapakouluttajan juhlavinkit valmistuville: Maalaisjärki riittää pitkälle
- Seksikäs Jennifer Lopez gaalassa kultaisena jumalattarena
- Osallistu kyselyyn ja voita Lumene-tuotepaketti!

























