Sauli Koskinen: Olen enemmän kuin Adamin poikaystävä
Big Brother Suomi -ohjelman vuonna 2007 voittanut Sauli Koskinen poseeraa rohkeissa mainoskuvissa ilman megatähti-poikaystäväänsä Adam Lambertia.
Nykyään Los Angelesissa asuva Sauli Koskinen edistää myös omaa uraansa rapakon toisella puolella: tuoreessa Fault-lehdessä Suomen Big Brotherin vuoden 2007 voittaja nähdään rohkeassa mustavalkoisessa muotikuvassa. Poikaystävä Adam Lambert komeili lehden edellisen numeron kannessa.
Seksikkään kuvan yhteydessä olevassa haastattelussa Sauli painottaa, ettei koskaan oikeastaan pyrkinyt viihdealalle, vaan pikemminkin ajautui erilaisiin tilanteisiin.
– Uskon kohtaloon ja olen tarttunut sen tarjoamiin tilaisuuksiin, hän selventää elämänfilosofiaansa.
Sauli ja Adam ovat seurustelleet jo puolitoista vuotta. American Idolista megatähteyteen ponnahtaneen laulajan poikaystävänä Saulikin on saanut osansa julkisuuden valokeilasta.
Minkälaisia haasteita tähden rinnalla eläminen tuo? Entä mikä Adam Lambertia edelleen nolottaa?
Lue uutinen loppuun Subin sivuilta!
AMERICAN IDOL jatkuu Subilla myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
BIG BROTHER SUOMI alkaa Subilla 28.8. BB 24/7-palvelu aukeaa 27.8.
Seuraa Big Brotheria Facebookissa (Big Brother Suomi) ja Twitterissä @BigBrotherSuomi. Keskustelu Twitterissä hashtagilla #bbsuomi.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Suosituimmat: Viihde
Uusimmat: Viihde
MTV3 viihde Facebookissa
MTV3 Viihde
Madeleine julkaisi kuvan häämatkaltaan paratiisisaarelta. :)
http://www.mtv3.fi/viihde/kuninkaalliset.shtml/madeleine-julkaisi-kuvan-haamatkaltaan/2013/06/176939
www.mtv3.fi
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Frederikillä hurja pikkuhousukokoelma
- Upeat tennistyttöystävät häikäisevät, katso kuvat
- Hell's Kitchen -keittiöpäällikkö paljastaa 10 grillausvinkkiään
- Ozzyn ja Sharonin lempi leiskuu jälleen
- Frederik kiehnää bikinityttöjä – katso rohkea musiikkivideo
- Teemu Selänteen ravintola avaa pian – katso kuvat
- Julkkiskokit saapuvat Suurin pudottaja -farmille
- Prinssi Philip kotiin sairaalasta
- Erinille viikossa platinaa
- Missikaunotar hämmentyi talouskysymyksestä
- Teinityttö villiintyi Englannin prinsseistä – katso kuvat
- Carl Philip ja Sofia lomailivat saaristossa
- Salkkarit-tähdet paljastivat kesäsuunnitelmansa
- Mila Kunis hehkuttaa rakkauttaan Ashton Kutcheriin
- Bottas ja Pikkarainen julkaisivat lomakuvia: Kartingia ja grillausta
- The Soundsin upea Maja Ivarsson rokkasi Provinssissa – kuvat
- Miljonääriaviomies kuristi tv-kokkia ravintolassa
- Kanye West kiiruhti synnytyssairaalaan – perui menonsa
- Beyoncé sovintoon pelifirman kanssa – vaativat sataa miljoonaa
- Tangofinalistit valittiin – mukana tunnettuja nimiä
- Sofia Hellqvist: Tosi-tv-tähdestä prinssin puolisoksi – kuvagalleria
- Kuninkaallisten häämatkat: Paratiisisaaria ja eksotiikkaa
Uutiset
- Kari-Pekka Kyrö tänään oikeudessa – seuraa istuntoa täältä
- Aamulehti: Parveketupakointi aiotaan kieltää
- Tulikuumaa asvalttibitumia vuotaa Kauhavan ja Evijärven rajalla
- Obaman ja Putinin tapaaminen viileissä tunnelmissa
- Suomalaispurjevene joutui merihätään Atlantilla
- Yhdysvallat lupaa 225 miljoonaa Syyrian pakolaisille
- Mitä Kyrö sanoo nyt? Dopingkäräjät jatkuvat
Urheilu
- Rask lipsautti kirosanan suorassa lähetyksessä – katso video
- Rask hehkutti Bruins-faneja – "Hallissa kreisi meininki"
- Tahitille maali oli kuin turnausvoitto – katso video
- HIFK menetti uuden hankinnan KHL:ään – kaksi uutta pelaajaa tilalle
- Raskia piinattiin taas samalla utelulla
- Aino-Kaisa Saarinen: Nyt tuntuu hyvältä
- Tuomarin kuoliaaksi potkineet saivat vankeutta
Lifestyle
- Suomalaiset kesän muodista: "Itsevarmuus on tärkein asuste"
- Edullisempi lepohetki − lähde Riian kylpylöihin!
- Tiesitkö? Tästä syystä koiran hengitys haisee pahalle
- Vahingoitatko jalkojasi turhaan? Näin kävelet oikein korkeilla koroilla
- Voiko rakennusurakoitsija perustaa toimivan ravintolan?
- Aineenvaihdunta nopeutuu, lihakset kasvaa – iltasyömisellä onkin huimat hyödyt?
- Järkyttävä tutkimustulos: Näin harva pesee kätensä oikein
























