Maikkarin raskaana oleva uutisankkuri jumppaa päättäjien kanssa
Toista lastaan odottava Kirsi Alm-Siira vetää SuomiAreenalla kahvakuulatreenit, joihin odotetaan mukaan lukuisia poliitikkoja.
Heinäkuun puolivälissä järjestettävä SuomiAreena kerää taas ison joukon suomalaisia vaikuttajia Poriin. Tärkeiden keskustelujen vastapainoksi päättäjillä ja poliitikoilla on mahdollisuus myös ruumiin virkistykseen trendikkään kahvakuulailun merkeissä.
MTV3:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira vetää kaikille avoimen kahvakuulatreenin 17. heinäkuuta Raatihuoneen puistossa.
– Toivoisin, että SuomiAreena-keskusteluihin osallistuvat ihmiset tulisivat mukaan. Siellä on käsittääkseni aika liikunnallista porukkaa myös paikalla. Toivon etenkin, että paikalla olevia yhteiskunnallisia vaikuttajia nähtäisiin jumpassa ja että he maksaisivat vapaaehtoisen pääsymaksun ja osallistuisivat näin hyväntekeväisyyteen. Jumpan tuotto lahjoitetaan Koivulan kehitysvammaisten erityiskoululle, Poriin. Rahat menevät heidän liikuntaryhmälleen, vapaa-ajallaan jumppia vetävä Alm-Siira sanoo.
Energisyydestään tunnettu uutisankkuri aikoo itsekin olla yhteydessä päättäjiin ja pyytää heitä mukaan treeneihin hyvän asian puolesta.
– Paikalla Porissa on 60 kansanedustajaa. Toivoisin, että kahvakuulaan ehtisivät ainakin muutamat.
Kirsi Alm-Siiran vetämä kahvakuulatreeni kello 16.15–17. Tutustu SuomiAreenan monipuoliseen ohjelmaan täältä
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Brittilehti vertaa Siegfridsiä Britney Spearsiin
- Paniikkia Cannesissa: Oscar-voittajaa uhattiin aseella
- Viisu-Krista finaalista: Katsotaan onko Eurooppa valmis
- Nämä elokuvat ovat Pentti Arajärven mieleen
- Tältä näyttää Cheekin lapsuudenkoti, katso kuva
- Krista vastaa esiintymisjärjestyskohuun
- Ruotsin hovi julkaisi Madeleinen ja Chrisin hääsivut
- Viisu-Krista paljastaa kihlojen tilanteen
- Pentti Arajärvi MM-kisoista: Ruotsi on rakkain vihollinen
- Maajussi-Juha: Hain ohjelmaan kaksi kertaa
- Elastinen MTV3.fin livehaastattelussa – katso
- Reckless Love lämmittelee KISS-yhtyettä
- Victoria Beckham kommentoi miehensä suurta päätöstä
- Tältä näytti maalirohmu Kontiola 10 vuotta sitten
- Iina Kuustonen erosi näyttelijämiehestään
- Marika Krook sai vauvan
- Kaunarit-tähti muutti ulkonäköään roolin vuoksi
- Anna Strömbergin mies tuomittiin pahoinpitelystä
- Euroviisufinaalien esiintymisjärjestys selvisi
- Maajussi-Ville kujeilee: Juhannushäät tiedossa
- Viisu-Krista flirttaili kilpakumppanin kanssa
- Siegfrids ei peitellyt riemuaan: "Ding-dong! Mahtavaa!"
Uutiset
- EU-ehdotus herättää ihmetystä: onko tämä oleellista?
- Lehti: Euroviisut puolustaa homoja
- Google: Tästä tiedät, jos joku vakoilee sinua älylaseilla
- Afganistanissa vammautuneet suomalaiset taistelevat saadakseen hoitoa
- Nyrkkeilylegenda tuohtui maansa vallanpitäjille
- Bussikuski joutui yllätyshyökkäyksen kohteeksi Lahdessa
- Demarit näreissään Soinin puheista: "Ei ole eläessään tehnyt duunarin hommia"
Urheilu
- Raanta: Tavoitteena joskus nollata Sedinit
- Leijonien kultaunelma murskaksi
- Sveitsiltä avausmaali USA:n verkkoon
- Leijonat nollannut Enroth: "Kanada oli ilman muuta parempi"
- Suomi oli valmistautunut Sedineihin "hyvin tarkkaan"
- Granlund: Niin väärin kuin se on sanoakin...
- Pitkämäki löysi rentouden: "Vältin virheen"
Lifestyle
- Euroviisufanien uskomaton teemahuone – katso kuvat!
- Haluatko pysyä nuoren näköisenä? Tämä on pahimpia uhkiasi
- William Shakespearen Romeo + Julia – oletko huomannut tätä elementtiä hittielokuvassa?
- Hulluimmat ja luovimmat konstit olutpullon korkkaamiseen
- Yllättävä niksi: Näin saat makkaroista täydellisiä
- Asiantuntijan vinkit: Näin isket seuraa baarissa
- Lukijat kertovat: Näin selvisimme pettämisestä


























