Kaksplus: Vappu Pimiän raskaudella traaginen alku
Juontaja Vappu Pimiä kertoo arasta aiheesta Kaksplus-lehden haastattelussa.
Vappu Pimiä odottaa esikoistaan ja on edennyt raskaudessaan onnellisesti jo reilusti yli puolivälin. Vapun ja hänen kihlattunsa Teemu Huuhtasen esikoinen syntyy syyskuussa. Vappu kertoo Kaksplus-lehden haastattelussa aavistaneensa raskauden tuntemuksistaan. Pimiällä oli nimittäin jo kokemusta raskausoireista, sillä pariskunta oli joutunut kokemaan keskenmenon vain runsas kuukausi ennen Vapun nykyistä raskautta.
– Keskenmeno tuli aivan raskauden alussa, emme ehtineet käydä edes ultrassa. Oli se silti kova kolaus, Vappu kertoo lehdessä.
Lääkäri ei kuitenkaan nähnyt keskenmenon tai Vapun terveydentilan olevan este uudelle raskaudelle ja pian Vappu olikin jälleen pieniin päin. Vappu päätti kuitenkin olla todella varovainen raskausuutisen kanssa, mutta raskausviikolla 11 tehdyn ultraäänitutkimuksen jälkeen Vappu on uskaltanut luottaa raskauteensa ja heittää huolet nurkkaan.
– Alusta asti olen kuitenkin liikkunut normaalisti ja elänyt kuten ennenkin. Nyt on ihanaa, kun ei tarvitse vetää vatsaa sisään, Vappu toteaa lehdessä.
(MTV3)
Näitä luetaan juuri nyt: Viihde
Uusimmat: Viihdevideot
Uusimmat
- Carl Philip tuuletti villisti kiekkokatsomossa – kuvat
- Siegfridsin koreografi paljastaa hauskat viisumokat
- Beyoncélta suorat sanat raskaudesta uutisoinnille?
- Viisu-Krista: Polvi vaatii yhä hoitoa
- Brittilehti vertaa Siegfridsiä Britney Spearsiin
- Paniikkia Cannesissa: Oscar-voittajaa uhattiin aseella
- Viisu-Krista finaalista: Katsotaan onko Eurooppa valmis
- Nämä elokuvat ovat Pentti Arajärven mieleen
- Tältä näyttää Cheekin lapsuudenkoti, katso kuva
- Krista vastaa esiintymisjärjestyskohuun
- Ruotsin hovi julkaisi Madeleinen ja Chrisin hääsivut
- Viisu-Krista paljastaa kihlojen tilanteen
- Pentti Arajärvi MM-kisoista: Ruotsi on rakkain vihollinen
- Maajussi-Juha: Hain ohjelmaan kaksi kertaa
- Elastinen MTV3.fin livehaastattelussa – katso
- Reckless Love lämmittelee KISS-yhtyettä
- Victoria Beckham kommentoi miehensä suurta päätöstä
- Tältä näytti maalirohmu Kontiola 10 vuotta sitten
- Iina Kuustonen erosi näyttelijämiehestään
- Marika Krook sai vauvan
- Kaunarit-tähti muutti ulkonäköään roolin vuoksi
- Anna Strömbergin mies tuomittiin pahoinpitelystä
Uutiset
- Kannustuksesta se ei jäänyt kiinni – katso kuvat leijonafaneista
- Suomalaismies löytyi kuolleena Roomassa
- Traktorin alle jäänyt mies pelastui onnekkaasti
- EU-ehdotus herättää ihmetystä: onko tämä oleellista?
- Lehti: Euroviisut puolustaa homoja
- Google: Tästä tiedät, jos joku vakoilee sinua älylaseilla
- Afganistanissa vammautuneet suomalaiset taistelevat saadakseen hoitoa
Urheilu
- Kontiola vastaan Stastny - taisto pistepörssin voitosta
- MM-välierän paras Leijona: Haluan voittaa mitalin
- Stapleton vakuuttaa USA:n haluavan pronssia
- Raanta: Tavoitteena joskus nollata Sedinit
- Lidström näki Suomessa potentiaalia – "Tulevaisuus NHL:ssä"
- Leijonien kultaunelma murskaksi
- Sveitsi-USA hetki hetkeltä
Lifestyle
- Euroviisufanien uskomaton teemahuone – katso kuvat!
- Haluatko pysyä nuoren näköisenä? Tämä on pahimpia uhkiasi
- William Shakespearen Romeo + Julia – oletko huomannut tätä elementtiä hittielokuvassa?
- Hulluimmat ja luovimmat konstit olutpullon korkkaamiseen
- Yllättävä niksi: Näin saat makkaroista täydellisiä
- Asiantuntijan vinkit: Näin isket seuraa baarissa
- Lukijat kertovat: Näin selvisimme pettämisestä


























