Mainos

Idols-kokelaan kauhunhetket – pyörtymisvaara!

13.02.2012 21:35
Idols-kokelaan kauhunhetket – pyörtymisvaara!

Idolsin teatteriviikonloppu: Susanna Erkinheimo.


Tuomareiden edessä pyörtymispisteessä seisoneen Susanna Erkinheimon olo ei parantunut, vaikka hän lunastikin jatkopaikan kisassa. Paineet kasvavat koko ajan, eikä jaksaminen tahdo riittää.

Tuomareiden päätöstä odottaessa Susanna Erkinheimoa, 27, rupesi jännittämään ja heikottamaan niin, että heti päästessään pois tuomareiden edestä hänen täytyi käydä lattialle makaamaan.

Itsekriittinen kokelas ajatteli vielä viimeiseen hetkeen saakka tippuvansa kisasta.

– Meitä oli kahdeksan henkilöä lavalla seisomassa ja minut sekä kaksi muuta pyydettiin astumaan eteenpäin.

Susannan kanssa eteen astuivat Artur Rassmann ja Heikki Tuomi.

– Tajusin siinä, että näillä kahdella tyypillähän on hyvä ääni. Mietin, että voisiko tämä nyt tarkoittaa, että minäkin pääsen jatkoon.

– Olen kuitenkin niin kyyninen, että ajattelin tuomareiden vielä siinä vaiheessa sanovan, että "Pojat ovat päässeet jatkoon, mutta Susanna voisitko poistua!", kokelas naurahti.

Pyörtymistilanteen taustat: "Henki ei kulje"

Voita liput Idols-yleisöön!
Liity Idolsin Facebook-ryhmään

IDOLS torstaina 16. helmikuuta 2012 kello 20.05 MTV3-kanavalla!


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos