Mainos

Jenni Pääskysaari: Olin väsyä kiireessä

08.02.2012 15:13

Juontaja Jenni Pääskysaari oli väsyä jatkuvan kiireen keskellä.

Kadonneen jäljillä- ja Korkojen kera -ohjelmista tuttu juontajatar Jenni Pääskysaari kamppaili syksyllä uupumusta vastaan. Tuolloin Pääskysaarella riitti töitä enemmän kuin energiaa olisi ollut tarjottavana, sillä viikoittain tulevan Korkojen kera -lähetyksen lisäksi uudet Kadonneen jäljillä -jaksot kuvattiin samaan aikaan.

– Korkojen kera -lähetys tuli joka perjantai ja siinä samalla kuvattiin Kadonneen jäljillä -matkoja. Niiden lisäksi tein käsikirjoitusta ja castingia Top Chef -ohjelmaa varten, Pääskysaari muistelee MTV3.fin Viihdeuutisille.

Eräs viikko on jäänyt Pääskysaaren mieleen erityisen kiireisenä.

– Eräs maanantai lähdin Yhdysvaltoihin kuvaamaan Kadonneen jäljillä -ohjelmaa ja tulin perjantaiaamuna takaisin Suomeen. Sen jälkeen kirjoitin käsikirjoitukset valmiiksi ja nukuin reilun tunnin, minkä jälkeen lähdin juontamaan suoran lähetyksen. En todellakaan tiedä, mitä suustani on tullut siinä vaiheessa.

Pääskysaaren mukaan energiaa löytyi aina tarvittaessa. Kiireiden keskellä taisteleminen oli naiselle kuitenkin herättävä kokemus.

– Väitän kestäväni aika paljon kiirettä. On kuitenkin helpottavaa tietää, että se loppuu jossakin vaiheessa. Jos koko tämä vuosi olisi näyttänyt samanlaiselta, olisin varmasti pehmustetussa huoneessa. Huomasin olevani viikkorytmien ja rutiinien ystävä, eikä matkoilla pääse jumpaan tai kauppaan itselleen sopivana ajankohtana. Huomasin odottavani joulua, tosin mukavia juttujahan nuo kaikki olivat.

KORKOJEN KERA perjantaisin MTV3-kanavalla. KADONNEEN JÄLJILLÄ jatkuu uusin jaksoin 12.3. alkaen.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos