BB-Ben |
Big Brother -ohjelmasta tuttu Ben aloitti tiukan kuntokuurin.
BB-Ben päätti talosta päästyään karistaa kiloja. Vaikka paluu siviiliin koittikin vasta joulukuun puolessa välissä, mies karisti vajaassa kolmessa viikossa viisi kiloa. Määrätietoisella nuorukaisella onkin selkeä suunnitelma kuntokuurille.
– Käyn joka aamu salilla, jossa nostelen puntteja ja nyrkkeilen, Ben kertoo uusista liikuntatottumuksistaan MTV3.fin Viihdeuutisille.
Miehellä on kuntoprojektiin taustalla erityisesti se, että kolmen kuukauden talossa oloaikana komistukselle kertyi kiloja. Vaikka joulu uhkasikin monen laihduttajan itsehillintää, ei Ben sortunut mässäilyyn.
– Söin jouluna muutaman palan kinkkua. Talossa sain joulukinkkua ihan tarpeeksi. Syön terveellisemmin, ruokavaliooni kuuluu esimerkiksi pastaa ja lihaa, mies naureskelee.
Miehen uudella projektilla onkin selkeät tavoitteet. Tulevaa vuotta varten hänellä on mielessä tietty ihanneluku, jonka hän haluaa saavuttaa.
– Laihdutan kymmenen kiloa, hän toteaa päättäväisesti
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta