BB-Tanja |
Big Brother -kilpailusta tuttu Tanja ei vielä tiedä tarkalleen lähitulevaisuudestaan.
BB-kaudella hienosti neljänneksi yltänyt Tanja on palautunut takaisin BB-talon jälkeiseen arkeen. Vaikka nainen onkin ehtinyt totutella normaalielämään, julkisuus on silti tullut kuin hiipien.
– On yllättävää mennä esimerkiksi kaupungille. Baareissa on tullut juteltua faneille, ja heistä on jäänyt tosi positiivinen mielikuva, Tanja kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
23-vuotiaalla naisella suunnitelmat ovat lähitulevaisuuden suhteen auki. Nainen opiskelee liiketaloutta ammattikoulussa. Opintoihin tuli tauko, kun Tanja lähti Big Brotheriin. Varmaa ajankohtaa kouluun paluusta ei vielä ole.
– Tavoite on mennä kouluun, mutta ajankohta on avoin. Olen ollut puoli vuotta pois koulusta. Olisin ilman BB:tä valmistunut ensi keväänä eli valmistuminen myöhästyy, Tanja pohtii.
Ennen BB-taloon menoa Tanja työskenteli pikaruokaravintolassa. Asioihin saattaa olla luvassa muutos, sillä varmaa tietoa hänellä ei sen suhteen.
– Työkuviot ovat vähän epäselvät. En ole varma, palaanko sinne, hän paljastaa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta