
Duudsonien valmentaja Jarppi Leppälä oli varustautunut matsiin geelitukalla, puvulla ja kovalla asenteella.

Jukka tekee kaikki omalla tavallaan, myös jäähyaitiossa pitää kannustaa yleisöä. Lopulta Jukka saikin tarpeeksi ja karkasi jäähyaitiosta.
Suomen virallisiksi rämäpäiksi nimetyt Duudsonit ottivat yhteen Pelicansin kanssa leikkimielisessä hyväntekeväisyysottelussa.
Mitä saadaan, kun laitetaan yhteen idearikkaat pohjalaiset, hitaat hämäläiset, Suomen eturivin julkkikset, hyväntekeväisyys ja jääkiekko. Tietenkin Duudsonien ja Pelicansien välinen lätkäottelu, jonka tuotoista osa ohjataan sairaille lapsille.
Täpötäysi Isku Areena seurasi, kun Duudsonien johtama julkkisjoukkue otti yhteen SM-liigajoukkue Pelicansista. Hyvällä asialla olleet julkkikset olivat saaneet houkuteltua Areenalle yli 5000 innokasta lätkäfania seuraamaan ottelua. Moni paikalle tullut odotti matsiin saapuvaksi myös Kimi Räikköstä, mutta Jäämies oli joutunut perumaan osallistumisensa. Sota ei kuitenkaan yhtä miestä kaipaa ja tunnelma Lahdessa oli huimaava myös ilman yhtä formulakuskia.
Jäällä nähtiin luistelemassa muun muassa Mikko Leppilampi, Heikki Paasonen, Mika Salo, Kristiina Komulainen, Sami Helenius ja Jaajo Linnonmaa.
Liki 2,5 tuntia kestänyt show tarjosi katsojille makeaa mahan täydeltä. Ottelussa pelattiin 2*15 minuutin mittaista erää, omilla säännöillä. Välillä maaleja tehtiin ilman mailoja, isolla rantapallolla, milloin taas laitettiin tanssiksi kesken kisan. Erityisesti Duudsonit olivat ottaneet matsissa käyttöön kaikki aseet, kirjaimellisesti. Ottelun tuoksinnassa nähtiin, kun pelinumerolla 666 pelannut Jukka Hildén kävi ampumassa omatekoisella singolla muutaman ylimääräisen kiekon maaliin.
Hyväntekeväisyysottelu kuvattiin myös Subilla tammikuussa alkavaan Duudsonit tuli taloon -ohjelmaan.
DUUDSONIT TULI TALOON Subilla torstaisin kello 21-22 12.1.2012 alkaen!
(MTV3-ANN-MARI LEINONEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta