BB-Ben |
Big Brother -talossa heilastelleet Amanda ja Ben aikovat nähdä myös talon ulkopuolella.
BB-talossa seurattiin tänä vuonna Mikaelin ja Annikan romanssin lisäksi myös Amandan ja Benin BB-romanssia. Amandan häädön jälkeen parin romanssin tilanne jäi auki, eikä Amanda finaali-iltana osannut sanoa romanssin tulevaisuudesta mitään. Viidenneksi sijoittuneen Benin mukaan hän haluaisi pitää yhteyttä Amandaan myös jatkossa.
– Olin ennen taloon menoa varsinainen naisten naurattaja. Nyt kuitenkin haluaisin jotain vakavampaa. En tiedä minun ja Amandan tulevaisuudesta, mutta mennään nyt ensin treffeille, Ben kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Benin mukaan Big Brother -talossa vietetty aika oli varsin merkittävä kasvukokemus.
– Minulla on sellainen olo, että pojasta olisi kasvanut nyt mies. Olen kasvanut ihmisenä todella paljon.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta