Ben mökötti saunassa |
Ben pahoitti talon pikkujoulubileissä mielensä Janican kommenteista.
Perjantai-iltana Ben saunoi yksinään muiden juhliessa sisällä. Aikaisemmin mies oli pahoittanut mielensä Janican kommenteista.
Tällä viikolla asukkaat antoivat toisilleen nimeämispisteitä julkisesti. Janica oli antanut Benille kaksi pistettä, samoin Ben Janicalle. Ben ei ollut mielestään perustellut asiaa loukkaavalla tavalla, mutta Janican perustelut olivat jääneet kalvamaan miestä. Janica oli sanonut, että Ben ei ollut niin aito kuin antoi ymmärtää, ja tätä ei Ben halunnut uskoa.
– Kolme kuukautta ja miten niin mä en oo aito. Mä en ymmärrä et mulle sanotaan, et mä en oo aito, mua suututti se, Ben mietti.
Janica ja Ben olivat keskustelleet asiasta ennen illan Frederikin keikkaa ja Janica oli esimerkein selittänyt Benille miehen käyttäytyvän aika ajoin itsekeskeisesti. Ben oli edelleen pöyristynyt moisista väitteistä ja mököttikin pitkän tovin yksin talon saunassa.
Seuraa talon tapahtumia Subin Big Brother -sivustolta.
Talon käänteitä voi seurata myös netissä BB 24/7 -palvelun kautta. Loppukausi nyt vain 20 euroa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta