BB-Annika |
Isoveljen talosta lähtöpassit reilu pari viikkoa sitten saanut Annika odottaa innolla kauden loppumista.
Annikan ja Mikaelin välillä kipinöinyt suhde kerää tällä hetkellä voimia stand-by-tilassa, sillä rakastavaiset ovat joutuneet elämään erillään jo reilun kahden viikon ajan.
Katsojat saivat seurata Annikan ja Mikaelin välille viriävää romanssia viikkojen ajan ja tunteiden huumassa nuoret lupautuivat odottamaan toisiaan kisan loppuun saakka.
MTV3.fin Viihdeuutiset tavoitti Annikan tiistaina, joka kertoi pitäneensä lupauksen Mikaelille. Talosta lähdön jälkeen nuori nainen on käynyt juhlimassa ystäviensä ja BB-asukkaiden kanssa, mutta miessukupuolen edustajien kosinnoille nainen on näyttänyt punaista valoa.
– Olen ollut kiltisti ja odottanut, että Mikael tulee ulos talosta. Odotan kovasti kauden loppumista, Annika tunnustaa.
Talossa heränneet tunteet eivät ole kadonneet mihinkään ja Annika odottaa hetkiä, jolloin hän ja Mikael voivat tutustua toisiinsa ilman kameroita.
– Totuus on kuitenkin se, etten tunne sitä ihmistä ollenkaan, millainen Miksu on talon ulkopuolella. Totta kai haluan katsoa, tuleeko meidän suhteesta mitään, onko tässä mitään järkeä.
Annika ja Mikael olivat puhuneet talossa, ettei kumpikaan halua seurustella. Annikalla on siihen omat syynsä ja Mikaelilla omansa. Kumpikin haluaa kuitenkin katsoa tämän pelin kortit loppuun saakka.
– Kyllä minulla on tunteita Mikaelia kohtaan ja olen ikävöinyt häntä. Olen miettinyt, ja pohtinut sitä, ajatteleeko hän minua ollenkaan, haluaako hän nähdä minut vielä talon ulkopuolella. Hän pyysi minua, että odotan häntä ulkopuolella. Ajatteleeko hän vielä niin vai onko kaikki hänelle jo ihan sama? Onhan se kuitenkin epätavallinen tilanne olla yhdessä 24/7 kahden ja puolen kuukauden ajan ja sitten ollakin erillään, Annika järkeilee.
BIG BROTHER -finaali sunnuntaina 11.12.2011 kello 21.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta