Mainos

Pudonneet BB-asukkaat bilettivät Tampereen yössä

28.11.2011 20:31
Pudonneet BB-asukkaat bilettivät Tampereen yössä

Big Brother 2011 -asukkaat.


BB-talosta pudonneet asukkaat juhlivat Tampereen yöelämässä.

BB-kauden lopun häämöttäessä talon asukkaat nauttivat viimeisistä hetkistä toistensa seurassa. Aiemmin pudonneet asukkaat ottavat kuitenkin kaiken ilon irti talon ulkopuolella, sillä jo talosta häädetyt henkilöt pitävät tiiviisti yhtä myös siviilielämässä. Talk Show'n tapaamisten lisäksi BB-asukkaat juhlivat usein yhdessä. Viimeisin biletyssessio oli kuluneena viikonloppuna.

– Olemme olleet jo Turussa juhlimassa, ja nyt viikonloppuna olimme BB-porukalla Tampereella, BB-Amanda kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Kuluvan kauden kilpailijoiden lisäksi paikalle saapui tuttu naama myös aikaisemmalta tuotantokaudelta, sillä juhlajoukossa oli Big Brotherissa vuonna 2010 nähty BB-Eetu.

– Paikalla olivat kaikki muut, paitsi Matti, Salar ja Minna. Eetu tuli paikalle ilmeisesti tamperelaisten Kaisan ja Veeran kautta. Käytiin baareissa, tanssittiin ja pidettiin hauskaa, iloinen Amanda jatkaa.

Jatkoa on luvassa iloiselle juhlajoukolle sangen nopeasti, sillä porukka suunnittelee jo seuraavaa tapaamista juhlinnan merkeissä.

– Meillä on luvassa uusi tapaaminen Helsingissä viikonloppuna, Amanda iloitsee.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos