Mainos

Antti Kurhinen blogissaan: Turvamiehet juoksivat perääni

24.11.2011 21:51
Antti Kurhinen blogissaan: Turvamiehet juoksivat perääni

Antti Kurhinen toimi stunttina hurjassa prätkätempussa.


Suomen Big Brotherista julkisuuteen noussut Antti Kurhinen aiheutti erikoisen tilanteen venäläisessä ostoskeskuksessa.

Antti Kurhinen on Big Brotherin jälkeen esiintynyt myös Venäjällä, sillä mies osallistui Dom 2 -nimiseen realitysarjaan. Ohjelman myötä miehestä tuli julkisuuden henkilö myös naapurimaassamme. Kurhinen on viihtynyt viime aikoina Petroskoin kaupungissa.

– Viime viikolla tulin kotikaupunkiini ensimmäistä kertaa Dom 2 -ohjelman jälkeen. Tiesin, että siellä varmasti herättäisin huomiota, jos ihmiset huomaisivat minut, mutta juuri sen takia pidin kunnon hattua päässä aina ulkoilessani, Kurhinen kertoo blogissaan.

Kurhinen ei kuitenkaan pystynyt piiloutumaan ihmisten katseilta hattunsa avulla. Mies aiheutti varsin erikoisen tilanteen ollessan ostoksilla paikallisessa ostoskeskuksessa.

– Ostoskeskuksessa käydessäni muutama ihminen huomasi ja kaupan vartija juoksi perääni ja halusi ottaa minusta kuvan. Muuten sain olla suhteellisen rauhassa koko sen ajan, onneksi.

Antti Kurhisen elämää on seurattu suomalaisessa mediassa tiiviisti Big Brotherin jälkeen. Kurhisen ja Henna Kalinaisen myrskyisä avioliitto herätti paljon huomiota, mutta avioeron jälkeen Kurhinen on pitänyt matalaa profiilia median suhteen.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos