Janica liikuttui kyyneliin. |
Sunnuntai-aamun jumalanpalvelus sai monet asukkaat liikuttumaan Sebastianin puolesta.
BB-talossa nähtiin jälleen ennennäkemätön tapahtuma, kun sunnuntai-aamuna talossa soivat kirkonkellot. Suloinen ääni oli hunajaa Sebastianille, joka oli odottanut innoissaan jumalanpalvelusta pidemmän aikaa.
Sebastian itse liikuttui silminnähden tapahtuman aikana. Asukkaille suunnatussa jumalanpalveluksessa nähtiin myös kyynelehdintää, sillä Janica, Suvi ja Tanja purskahtivat itkuun herkän tapahtuman aikana.
Takarivin naiset liikuttuivat kyyneliin. |
Vajaan tunnin mittaisen jumalanpalveluksen jälkeen asukkaat käsittelivät keskenään tuntemuksiaan. Naiset olivat olleet erityisen onnellisia uskovaisen Sebastianin takia.
– Itkin Sebastian takia, miten niin ihana, ihan sun juttu, Janica totesi terassilla.
– Mua itketti ne jutut ja Sebastianin takia itkin, meikkien leviämisestään huolestunut Suvi jatkoi.
Tanja liikuttui kyyneliin. |
Janica oli oivaltanut törmänneensä vanhaan tuttuun, sillä hän oli nähnyt jumalanpalveluksen papin jo aiemmin.
– Viimeksi, kun kävin kirkossa, niin oli toi pappi, iloitsi Janica.
Miten talon tunnelmat jatkuvat? Seuraa uutisointia Subin Big Brother -sivustolta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta