BB-Janicalla on haastava salatehtävä. |
BB-Janica on vaikeaa salatehtäväänsä suorittaessaan onnistunut huijaamaan ainakin Sebastiania.
Janica sai keskiviikkona isoveljeltä katsojien keksimän salatehtävän: uskottele muille asukkaille että odotat lasta Robertolle.
Sebastianin kanssa keskustellessaan Janica sai sujautettua keskustelun lomaan muutaman tärkeän pointin siivittääkseen pajunköyden syöttämistä raskaudestaan: hän väitti Sebastianille, etteivät he olleet käyttäneet Roberton kanssa jokaisella sekstailukerrallaan kondomia.
Janica puhui hieman ihastuneensa Robertoon ja luottaneensa tähän. Hän selitti hieman takellellen, mutta uskottavasti, että käytti normaalisti aina kondomia, mutta oli suostunut olemaan Roberton kanssa myös ilman, koska oli uskonut, että mies olisi testattu
Sebastian muistutti, että kyllähän videollakin oli näkynyt, kun Roberto laittoi käytetyn kondomin syrjään. Janica vastasi heti, että sitä oltiin käytetty ensimmäisillä kerroilla.
Lisää haastetta Janican tehtävälle tuo se, että talon naiset tietävät, että Janicalle on laitettu kierukka ehkäisyä varten.
Miten salatehtävä etenee? Seuraa uutisointia Subin Big Brother -sivustolta.
Seuraa Big Brotheria netissä BB 24/7 -palvelussa. Loppukausi nyt vain 20 euroa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta